Kommentti: Trumpin huijauspuheet voidaan nyt unohtaa – myös Floridan joukkomurha on polttoainetta Venäjän riidanlietsonnalle - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Trumpin huijauspuheet voidaan nyt unohtaa – myös Floridan joukkomurha on polttoainetta Venäjän riidanlietsonnalle

Venäjä tietää kuinka eripuraa ja kaaosta lietsotaan Yhdysvalloissa, kirjoitta Ilta-Sanomien Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Johannes Kotkavirta.

Kouluampumiset ovat Yhdysvalloissa jo arkipäivää. Viimeksi uutiskynnyksen ylitti 17 uhria vaatinut kouluammuskelu Floridan Parklandissa keskiviikkona.

17.2.2018 8:00

Yhdysvalloissa kauhistellaan taas uutta kouluammuskelua, joista on ehtinyt tulla arkipäivää asehullussa maassa. Vuoden ensimmäisen 45 päivän aikana maassa on tapahtunut jo uskomattomat 17 tällaista tapausta, kertoo asekontrollia ajava järjestö Everytown for Gun Safety. Kouluampumiset eivät enää aina edes nouse maan ykkösuutisiksi.

Samaan aikaan kerrottiin kolmelletoista venäläiselle ja venäläisyhtiöille langetettavista syytteistä, jotka liittyvät vuoden 2016 presidentinvaaleihin sekaantumiseen. Pietarin pahamaineisesta ”trollitehtaasta” käsin miljoonabudjetilla toimineen ryhmän kerrotaan paitsi levittäneen propagandaa sosiaalisessa mediassa, myös järjestäneen tapahtumia Donald Trumpin hyväksi Yhdysvalloissa.

Vaalien alla suuri määrä venäläisten luomia valetilejä ja ”botteja” levitti sosiaalisessa mediassa kommentteja, joiden aiheena oli kansalaisia puhuttavia ja jakavia kysymyksiä, kuten aselakien kiristäminen.

Sama ilmiö nähtiin tällä viikolla Floridan ammuskelun jälkeen: Alliance for Securing Democracy –järjestön luoman seurantatyökalun keräämien tietojen mukaan viime päivinä venäläisbotit ovat vyöryttäneet aselakien tiukentamista vastustavaa viestiä.

Venäjä iskee heikkoon kohtaan

Venäläiset ovat keksineet kuinka tärkeä ja voimakas vaikutuskanava sosiaalinen media nykyisin on, ja kuinka sitä hyödynnetään. Yksittäinen viesti voi levitä todella laajalle sitä hyväuskoisesti jakavien käyttäjien ansiosta, ja viestiä on voinut tehostaa maksamalla siitä Facebookille tai Twitterille. Tavallisen sosiaalisen median käyttäjän on mahdoton tietää, kuka isänmaallisen ja omia ajatuksia tukevan viestin takana oikeasti on.

Samoin Kremlissä tiedetään mikä on amerikkalaisen yhteiskunnan heikko kohta tällä hetkellä: maa on pahasti jakaantunut konservatiiviseen ja liberaaliin leiriin, joiden rajat noudattelevat pitkälti kahden valtapuolueen rajoja. Yhteiskunnallisen eripuran lietsomiseen riittää keskustelun avaaminen aseenkanto-oikeudesta, abortista tai maahanmuutosta.

Kesäkuussa 2016 venäläiset tilasivat järjestämäänsä tapahtumaa varten julisteita, joissa Hillary Clintonin väitettiin kehuneen sharia-lakia ”vapauden uutena ja vahvana suuntana”. Elokuussa ryhmä palkkasi näyttelijän esittämään häkkiin suljettua Clintonia Floridan West Palm Beachissa. Lokakuussa venäläiset järjestivät Pennsylvanian osavaltiossa sarjan marsseja otsikolla ”kaivostyöläiset Trumpin puolesta”. Ja niin edelleen.

Miksi venäläiset sitten halusivat tukea Trumpia? Todennäköisesti siksi, että jos tavoitteena on kylvää riitaa vihollismaahan, on Trumpin kaltainen hahmo sen johtajana parasta mitä voi tapahtua. Nyt kaikki tapahtuu kuin itsestään.

Vaalien alla kyse ei välttämättä ollut niinkään Trumpin auttamisesta kuin Clintonin lyömisestä. Ulkoministerinä toimiessaan Clinton otti tiukan linjan Putinin hallintoa kohtaan ja syytti tätä julkisesti vuoden 2011 parlamenttivaalien tuloksen peukaloinnista. Myöhemmin samana vuonna Venäjällä alkoivat suurmielenosoitukset, joista Putin syytti Clintonia henkilökohtaisesti. Ei ole vaikeaa päätellä, että kansannousua pelkäävä Putin ja Venäjän nykyiset vallanpitäjät halusivat tehdä kaikkensa estääkseen Clintonin valtaanpääsyn.

Ei vapautusta Trumpille

Trump on kuukausien ajan toistanut koko Venäjä-tarinan olevan pelkkää huijausta. Syytteiden myötä tiedetään viimeistään ettei näin ole.

Perjantaina Trump ja hänen liittolaisensa maan konservatiivimediassa väittivät syytekirjelmän todistavan, etteivät venäläiset kuitenkaan toimineet yhteistyössä Trumpin kampanjan kanssa. Syytettyjen venäläisten kun kerrotaan aloittaneen operaationsa jo vuonna 2014, noin vuotta ennen kuin Trump kertoi lähtevänsä ehdolle presidentinvaaleissa.

Alkuvaiheessa venäläiset myös tukivat Clintonin muita kilpailijoita, kuten esivaalivastustaja Bernie Sandersia. Samanaikaisesti saatettiin järjestää sekä Trumpia tukevia että vastustavia tilaisuuksia vastakkainasettelun lisäämiseksi.

Apulaisoikeusministeri Rod Rosenstein myös korosti perjantaina, että syytekirjelmässä mikään ei viittaa amerikkalaisten tekemään yhteistyöhön venäläisten kanssa. Trumpin kampanjaan kuuluneiden henkilöiden kerrotaan esimerkiksi jakaneen venäläisten tehtailemia viestejä, mutta mikään ei todista heidän tehneen tätä tietäen niiden takana ollutta tahoa.

Tämä ei silti tarkoita etteikö Trumpin kampanja olisi voinut matkan varrella hyväksyä venäläisten tarjoamaa apua myös tietoisesti. Erikoissyyttäjä Robert Muellerin vetämä tutkinta ei varmasti pääty ensimmäisiin syytteisiin. Trumpin ja republikaanien harjoittaman sumutuksen jälkeen amerikkalaisilla on oikeus tietää miten asian laita todella on.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?