Ulkomaat

Turkin hyökkäys kurdeja vastaan Syyriassa puhuttaa Nato-maita

Julkaistu:

Ministeri Niinistö on kutsuttu EU:n ja Naton yhteistyötä käsittelevään osuuteen puolustusministerikokouksessa.
Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) osallistuu tänään Naton puolustusministerikokouksen työillalliselle, jossa keskustellaan Naton ja EU:n tiivistyvästä yhteistyöstä. Illalliselle on kutsuttu mukaan myös Ruotsi ja EU.

Puolustusministeriön mukaan ministerien on tarkoitus käydä keskustelua illallisella muun muassa sotilaallisesta liikkuvuudesta.

Nato-kokous jatkuu torstaihin, mutta Suomi ja Ruotsi on kutsuttu mukaan vain tänään illalliselle. Ministeri Niinistö jatkaa Brysselistä matkaansa Münchenin turvallisuuskonferenssiin.

Kulisseissa Nato-maita puhuttaa todennäköisesti Syyrian vaikea tilanne. Turkki on hyökännyt kurdeja vastaan maan pohjoisosissa, vaikka Yhdysvallat on tehnyt kurdijoukkojen kanssa yhteistyötä Isisin vastaisessa taistelussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pääsihteeri Jens Stoltenbergin mukaan Nato odottaa jatkossakin, että Turkki pitää liittolaiset ajan tasalla operaatiostaan. Turkin huoli turvallisuudestaan on hänen mukaansa ymmärrettävä.

– Yksikään Nato-liittolainen ei ole kärsinyt terrori-iskuista kuten Turkki. Totta kai heillä on oikeus käsitellä näitä turvallisuushuolia, mutta heidän pitäisi tehdä se oikeasuhtaisesti, Stoltenberg sanoi ennakkotiedotustilaisuudessa tiistaina.

Turkki on aiheuttanut liittolaisille hämmennystä myös aseostoillaan. Maa kertoi viime vuonna ostavansa ilmatorjuntaohjuksia Venäjältä.

Tiistaina pitämässään tiedotustilaisuudessa Stoltenberg sanoi pitävänsä hyvänä, että Turkki on käynyt keskustelua ostoista myös Italian ja Ranskan kanssa. Kauppojen edistymisen kommentointi kuuluu hänen mukaansa maalle itselleen.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    PowerParkin työntekijä kävi käsiksi luokkaretkellä olleeseen lapseen – huvipuisto purki työsuhteen välittömästi

  2. 2

    Vapaat naiset kertovat kaunistelematta, millaista on sinkkuseksi

  3. 3

    Jori löysi Sastamalan metsästä outoja karvaisia sukkahousuansoja

  4. 4

    Haluatko miljonääriksi? -kausi huipentuu jättivoittoon – Riina, 31, saa yleisön haukkomaan henkeä: ”Uskomatonta!”

  5. 5

    Noora ihmetteli yhtäkkiä ilmestyneitä punaisia näppylöitä – lääkäri tunnisti yleisen vaivan heti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suvin postiluukusta kolahti tyly heippalappu: ”WC:n hanaa ei saa käyttää kello 21–08”

  2. 2

    Maailmankuulu aikuisviihdetähti bongattiin helsinkiläiskahvilassa – aikoo peuhata Suomen tunnetuimman pornokeisarin kanssa: mukana kaksoissisko

  3. 3

    Arvuutteleva kuulutus sai suut hymyyn Helsingin metrossa – kuljettaja nolasi matkustajan tarkoituksella

  4. 4

    12 puhelinta pudotettiin puulle ja betoniin – yksi oli ylitse muiden

  5. 5

    Sipoossa kaupataan taloa, joka on kuin suoraan suuresta maailmasta: ”Omistaja halusi rakentaa jotain hulppeaa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

  2. 2

    Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

  3. 3

    Entinen Playboy-malli päätyi järkyttävään tekoon: hyppäsi pilvenpiirtäjästä pienen poikansa kanssa

  4. 4

    Meghanin elämä mullistuu täysin häiden jälkeen – nämä kaikki arkiset asiat ovat häneltä nyt jatkossa kiellettyjä

  5. 5

    Heikki, 61, jätti puhelimensa autoon – näytölle ilmestyi Suomessa harvinainen varoitus

  6. Näytä lisää