Ulkomaat

Trumpin ex-suojatti otti nyt tähtäimeensä varapresidentin – ”Rukoilisimme Trumpia päiväkausien ajan takaisin, jos Pencestä tulisi presidentti”

Julkaistu:

Yhdysvallat
Omarosa Manigault ehti jo viime viikolla haukkua presidentin Big Brother -talossa.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin pitkäaikainen suojatti Omarosa Manigault on jälleen avannut sanaisen arkkunsa julkkisten Big Brother -tosi-tv-ohjelmassa, jossa hän kilpailee parhaillaan. Alun perin Trumpin vetämästä Diili-ohjelmasta tunnetuksi tullut ja sittemmin myös Valkoiseen taloon palkattu ja sieltä lähtenyt nainen laukoi kanssakilpailijoilleen jo viime viikolla suorat sanat presidentistä.

– Asiat eivät tule menemään hyvin, Manigault vuodatti tuolloin kyyneliä pidätellen.

Hän myös varoitti muita siitä, että Yhdysvalloille tapahtuu jotakin ”pahaa” Trumpin hallinnon aikana ja vannoi, ettei enää äänestäisi Trumpia uudelleen.

Maanantaina Manigault otti CNN:n mukaan tähtäimeensä varapresidentti Mike Pencen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Voinko vain sanoa tämän? Niin pahana kuin pidättekin Trumpia, teidän tulisi olla huolissanne Pencestä, nainen sanoi kilpakumppaneilleen.


– Rukoilisimme Trumpia päiväkausien ajan takaisin, jos Pencestä tulisi presidentti, sanonpahan vaan. Hän on ääripäässä. Olen kristitty ja rakastan Jeesusta. Mutta hänen mielestään Jeesus käskee hänen sanoa asioita – minä mietin vaan, että ”Jeesus ei sanonut tuota”. Pelottavaa, Manigault totesi.

Pencen edustaja ei kommentoinut Manigaultin puheita CNN:lle.

Manigault on aiemmin puolustanut Trumpia, mutta nyt hän näyttää tehneen täydellisen takinkäännöksen. Valkoinen talo reagoi Manigaultin viimeviikkoisiin syytöksiin vähätellen ja ilmoitti, että niitä ei pidä ottaa vakavasti.

– Omarosa erotettiin kolme kertaa Diilistä. Nyt hänet päästettiin menemään neljännen kerran. Hänellä oli rajoitettu kontakti presidenttiin, ja nyt hänellä ei ole lainkaan kontaktia, lehdistöavustaja Raj Shah kommentoi.

Diilin jälkeen Manigault esiintyi myös Trumpin vaalikampanjassa ja sai lopulta Valkoisessa talossa viran julkisen yhteydenpidon osaston viestintäpäällikkönä. Naisen tehtävien sisältöä ehdittiin ihmetellä julkisuudessa useaan otteeseen.

Joulukuussa Manigault irtisanoutui, ja tiettävästi hän otti tuolloin rajusti yhteen Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö John Kellyn kanssa. Manigaultin on kerrottu suunnittelevan myös kirjaa ajastaan Trumpin hallinnossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yhdysvalloissa ammuttu mystinen ihmeotus kummastuttaa tutkijoita – onko tämä suden ja karhun risteytys?

    2. 2

      Samuli Edelmann avautuu kokemuksistaan Louhimiehen kanssa: ”Koin työskentelyn suoranaisena alistamisena”

    3. 3

      Noora ihmetteli yhtäkkiä ilmestyneitä punaisia näppylöitä – lääkäri tunnisti yleisen vaivan heti

    4. 4

      Vapaat naiset kertovat kaunistelematta, millaista on sinkkuseksi

    5. 5

      Pirkkalassa asuva Johanna, 26, on insinööri ja alusvaatemalli – somekuvat poikivat mallikeikkoja ulkomaille asti: ”Minussa yhdistyy äly ja ulkonäkö”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Noora ihmetteli yhtäkkiä ilmestyneitä punaisia näppylöitä – lääkäri tunnisti yleisen vaivan heti

    2. 2

      12 puhelinta pudotettiin puulle ja betoniin – yksi oli ylitse muiden

    3. 3

      Maailmankuulu aikuisviihdetähti bongattiin helsinkiläiskahvilassa – aikoo peuhata Suomen tunnetuimman pornokeisarin kanssa: mukana kaksoissisko

    4. 4

      Kimi Räikkösen F1-ura loppuu? Näin Toyotan rallitalli vastasi kuumaan huhuun

    5. 5

      Suvin postiluukusta kolahti tyly heippalappu: ”WC:n hanaa ei saa käyttää kello 21–08”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    2. 2

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    3. 3

      Entinen Playboy-malli päätyi järkyttävään tekoon: hyppäsi pilvenpiirtäjästä pienen poikansa kanssa

    4. 4

      Meghanin elämä mullistuu täysin häiden jälkeen – nämä kaikki arkiset asiat ovat häneltä nyt jatkossa kiellettyjä

    5. 5

      Suvin postiluukusta kolahti tyly heippalappu: ”WC:n hanaa ei saa käyttää kello 21–08”

    6. Näytä lisää