Ulkomaat

Israelin poliisi ehdottaa korruptiosyytteen nostamista pääministeriä vastaan – Netanjahu sanoo olevansa syytön

Julkaistu: , Päivitetty:

Pääministeri Benjamin Netanjahu kertoi jatkavansa edelleen Israelin pääministerinä.
Israelin poliisin mielestä maan pääministerin Benjamin Netanjahun pitäisi saada syyte väitetyistä lahjontatapauksista.

Poliisin mukaan sillä on tarpeeksi todisteita syyttää pääministeriä lahjonnasta, petoksesta ja epärehellisyydestä kahdessa eri tapauksessa, kertoo BBC.

Televisiossa puhunut Netanjahu sanoi syytösten olevan perättömiä. Hän sanoi myös jatkavansa pääministerinä.

Netanjahun väitetään pyytäneen israelilaisen Yediot Aharonot -sanomalehden kustantajalta myönteistä uutisointia. Vastineena Netanjahun väitetään auttaneen kilpailevan julkaisun suitsimisessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lisäksi poliisi epäilee Netanjahun saaneen yli 80 000 euron arvosta lahjoja varakkailta tukijoiltaan.

Seuraavaksi asia menee Israelin yleisen syyttäjän puntaroitavaksi. Hän tekee lopullisen päätöksen, nostetaanko syyte Netanjahua vastaan.

68-vuotias Netanjahu on toiminut pääministerinä vuosina 1996–1999 ja uudestaan vuodesta 2009 lähtien.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      PowerParkin työntekijä kävi käsiksi luokkaretkellä olleeseen lapseen – huvipuisto purki työsuhteen välittömästi

    2. 2

      Vapaat naiset kertovat kaunistelematta, millaista on sinkkuseksi

    3. 3

      Jori löysi Sastamalan metsästä outoja karvaisia sukkahousuansoja

    4. 4

      Haluatko miljonääriksi? -kausi huipentuu jättivoittoon – Riina, 31, saa yleisön haukkomaan henkeä: ”Uskomatonta!”

    5. 5

      Noora ihmetteli yhtäkkiä ilmestyneitä punaisia näppylöitä – lääkäri tunnisti yleisen vaivan heti

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Suvin postiluukusta kolahti tyly heippalappu: ”WC:n hanaa ei saa käyttää kello 21–08”

    2. 2

      Maailmankuulu aikuisviihdetähti bongattiin helsinkiläiskahvilassa – aikoo peuhata Suomen tunnetuimman pornokeisarin kanssa: mukana kaksoissisko

    3. 3

      Arvuutteleva kuulutus sai suut hymyyn Helsingin metrossa – kuljettaja nolasi matkustajan tarkoituksella

    4. 4

      12 puhelinta pudotettiin puulle ja betoniin – yksi oli ylitse muiden

    5. 5

      Sipoossa kaupataan taloa, joka on kuin suoraan suuresta maailmasta: ”Omistaja halusi rakentaa jotain hulppeaa”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    2. 2

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    3. 3

      Entinen Playboy-malli päätyi järkyttävään tekoon: hyppäsi pilvenpiirtäjästä pienen poikansa kanssa

    4. 4

      Meghanin elämä mullistuu täysin häiden jälkeen – nämä kaikki arkiset asiat ovat häneltä nyt jatkossa kiellettyjä

    5. 5

      Heikki, 61, jätti puhelimensa autoon – näytölle ilmestyi Suomessa harvinainen varoitus

    6. Näytä lisää