Kommentti: Putinkin lie kade? – Venäjän presidentillä on tekemistä, jos hän yrittää lyödä Niinistön kaikki saavutukset - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Putinkin lie kade? – Venäjän presidentillä on tekemistä, jos hän yrittää lyödä Niinistön kaikki saavutukset

Suomen presidenttiparin elämässä on tapahtunut peräjälkeen monta asiaa, joista Venäjällä voidaan vain haaveilla, IS:n erikoistoimittaja Arja Paananen kirjoittaa Pietarista.

Vladimir Putin, 65, uusii valtakautensa maaliskuussa. Jännitettäväksi jää, lyökö hän virallisten tulosten myötä Sauli Niinistön, 69, luvut äänestysaktivisuudessa ja äänimäärässä.­

5.2.2018 7:30

On siinä Vladimir Putinilla tekemistä, jos hän yrittää lyödä Sauli Niinistön kaikki saavutukset vielä tänä keväänä.

Ensin olisi saatava yli 69,9 prosenttia Venäjällä asuvista äänestäjistä aivan oikeasti vaaliuurnille.

Sitten pitäisi napata itselle rehellisin keinoin yli 62,6 prosenttia äänistä.

Ja tämän jälkeen olisi ilahdutettava kansaa jollain vielä vähän mojovammalla uutisella kuin pienen vauvan syntymällä.

Vakavasti puhuen tasavallan presidentti Sauli Niinistön, 69, ja rouva Jenni Haukion, 40, elämässä on tapahtunut viime aikoina monta sellaista asiaa, joiden vuoksi suomalaisia ihmetellään ja ehkä jopa vähän kadehditaankin maailmalla.

Esimerkiksi Venäjällä moni Niinistön ikätoveri ei olisi enää edes elossa, saati sitten lapsia hankkimassa. Miesten eliniänodote on maksimissaan 67 vuoden tietämillä eli yli kymmenen vuotta vähemmän kuin Suomessa.

Rouva Haukio synnytti 40-vuotiaana ensimmäisen lapsensa, synnytys tapahtui tavallisessa sairaalassa ja Niinistö oli mukana synnytyksessä. Perin kummallisia seikkoja kaikki venäläisestä näkökulmasta!

Isien läsnäoloa synnytyksessä kannustetaan Venäjällä nykyisin, mutta vanhat asenteet istuvat lujassa. Synnytykseen osallistuva isä on Venäjällä siksi yhä uutinen, varsinkin jos kyse on pienestä paikkakunnasta tai jonkinlaista perinteistä macho-mielikuvaa ylläpitävästä isästä.

Vauvauutinen on saanut venäläiset pohtimaan myös sitä, kuinka avoimesti Suomen presidentti kertoo yksityiselämästään.

Me suomalaiset tiedämme, kuka on Niinistön puoliso, ketkä ovat hänen lapsiaan aiemmasta liitosta ja mitä he tekevät, kun taas Putinin yksityiselämää varjellaan aivan kuin kyse olisi ydinaseiden laukaisukoodeista.

Huhujen mukaanhan myös Putinilla, 65, olisi uusi puoliso ja kenties jopa pieni lapsi tai lapsia, mutta minkäänlaista varmistusta asiaan ei ole saatu. Murhayritystä ja vallankaappausta pelkäävä Putin on sulkenut itsensä ja lähipiirinsä kultaiseen häkkiin, josta katsottuna Niinistön elämä saattaa aika ajoin näyttää jopa yllättävän kadehdittavalta.

Venäläisille selitetään, että Putinin yksityiselämä ei kuulu kansalle, sillä vain hänen työnsä jäljellä on merkitystä. Suomalaisittain asiasta on helppo olla eri mieltä.

Demokratiassa yksityiselämän tietty läpinäkyvyys varmistaa sen, että presidentin sukulaisista ei muodostu valtaklaania tai korruption pesäkettä.

Puoliso vaikuttaa väistämättä myös presidentin politiikkaan, ainakin oman arvomaailmansa kautta. Esimerkiksi Jenni Haukion tapauksessa hänen runoilijataustansa ja kiinnostus luontoon ovat asioita, jotka ovat tehneet Niinistöstä ehkä piirun verran paremman presidentin.

Presidentinvaaleissa Niinistö joutui haastetuksi useissa tiukoissa tenteissä, mikä on venäläisille myös hämmästys. Putinin ei ole koskaan tarvinnut osallistua vaaliväittelyihin, eikä hän varmasti ”alennu” moiseen joutavuuteen nytkään ennen maaliskuun 18. päivän vaaleja.

Venäläistoimittajat ihmettelivät sitäkin, kuinka koruttomasti Niinistö ilmestyi kampanjansa aikana tilaisuuksiin ja puhui ihmisten kanssa ilman valtavia turvatoimia.

Putin kiertää niin ikään ”kansan” parissa, mutta hänen lähelleen pääsevät vain etukäteen tarkistetut luottohenkilöt ja yleisötilaisuudet ovat pikemminkin ennalta ohjattuja näytelmiä kuin aitoja kohtaamisia.

Venäläistoimittajat hämmästelivät lisäksi, kuinka syvä luottamus suomalaisilla tuntuu olevan meidän omaan vaalijärjestelmäämme. Venäjällä vaalituloksen väärentämistä pidetään nykyisin itsestään selvänä asiana, eivätkä asialla ole suinkaan vieraat valtiot, vaan Venäjän oma valtiollinen koneisto aivan itse.

Kun Putin valitaan neljännelle presidenttikaudelleen maaliskuussa, hän voi hyvinkin päihittää Niinistön lukemat, mutta vain virallisissa tuloksissa.

Niinistö sen sijaan pääsi putinmaisiin lukuihin käymällä läpi vaalimyllyn oikeissa vaaleissa. Etukäteen pelättyä ”vaalikyberiskua” ei meillä myöskään nähty, mutta vaalikeskustelujen teemoissa, äänestäjien polarisoinnissa ja tiettyjen ehdokkaiden kampanjan ympärillä Venäjä onnistui silti kummittelemaan ansiokkaasti.

Venäjän aggression vuoksi maailmanpoliittinen tilanne on kiristynyt äärimmilleen sitten kylmän sodan. Vaalitenteissä puhuttiin jopa Venäjän ja Yhdysvaltain sotilaallisen konfliktin tai kolmannen maailmansodan mahdollisuudesta. Vielä kymmenen vuotta sitten koko ajatustakin olisi pidetty hourailuna.

Niinistö ja Haukio eivät tehneet vaalivauvaa, mutta heidän pienellä pojallaan on silti paljon symbolista merkitystä.

Presidenttiparin tulevaisuudenuskosta ja uskosta Suomeen kertoo paljon se, että he synnyttivät uutta elämää tähän maahan. Pelkojen synnyttäminen jääkin sitten aivan muiden presidenttien kontolle.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?