Trump piti odotetun puheensa, näin hän puhui: Saneli tiukat ehdot maahanmuutolle – osa kongressia buuasi - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Trump piti odotetun puheensa, näin hän puhui: Saneli tiukat ehdot maahanmuutolle – osa kongressia buuasi

Presidentti Donald Trump linjasi maahanmuuttopolitiikkaansa Kansakunnan tila -puheessaan.

31.1.2018 5:15 | Päivitetty 31.1.2018 7:00

Donald Trump luetteli neljä ”pilaria”, joiden varaan hän haluaa Yhdysvaltain uuden maahanmuuttopolitiikan rakentuvan.

Ensimmäiseksi hän lupasi kansallisuuden 1,8 miljoonalle maahan laittomasti tulleelle nuorelle, eli ns. ”dreamerille” 12 vuoden kuluessa.

Toiseksi Trump vaati rajojen turvaamista, jossa hän esitti jälleen halunsa rakennuttaa muuri Meksikon vastaiselle rajalle. Hän ei kuitenkaan maininnut nyt, kuka sen maksaisi. Aiemmin hän on vaatinut Meksikoa kustantamaan muurin.

Donald Trump haluaa kiristää maahanmuuttopolitiikkaa Yhdysvalloissa.

Kolmanneksi Trump ilmoitti aikeestaan lopettaa viisumiloton, eli Green card -arvonnat. Hän vaatii maahanmuuton muuttamista työ- ja koulutusperäiseksi.

Neljäntenä pilarina Trump vaatii ketjusiirtolaisuuden lopettamista, eli perheen yhdistämisten avulla maahan tulevien estämistä. Tämä kohta nostatti ensimmäistä kertaa illan puheen aikana kuuluvia buuauksia kongressissa.

– Nämä neljä pilaria toteuttavat lupaukseni: Amerikka ensin!

Lue lisää Trumpin puheesta, näin hän puhui:

Määräsi jatkon Guantanamon vankilalle

Lupasi 1 500 miljardia teihin ja rakentamiseen

Ylisti odotetusti talouskasvua ja verouudistusta

”Kansakunnan tila on vahva” – ylisti vuoden sankareita

Lue lisää:

Osa kongressista buuasi Trumpin esityksille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?