Ulkomaat

Poliisi vahvistaa yksityisetsivien teorian: Tunnettu miljardööripari murhattiin uima-altaalleen Kanadassa

Julkaistu:

Kanada
Shermanin pariskunta löydettiin kuolleena uima-altaaltaan joulukuussa. Alkuun epäiltiin, että kyseessä olisi murha-itsemurha.
Kanadalainen miljardööripariskunta Barry ja Honey Sherman löydettiin kuolleina kotitalonsa kellarista läheltä sisäuima-allasta 15. joulukuuta. Julkisuudessa oli aiemmin ollut esillä teoria, jonka mukaan kyseessä olisi murha-itsemurha, mutta pariskunnan hyvin tunteneet ihmiset eivät uskoneet sen pitävän paikkaansa.

Muun muassa BBC uutisoi perjantaina, että myös Toronton poliisi on nyt samaa mieltä, sillä Shermanien kuolemaa tutkitaan nyt murhana.

Kanadan yleisradion CBC:n lähde kertoi jo aiemmin Shermanien omaisten pestaaman tutkijaryhmän hyytävistä löydöksistä tapaukseen liittyen. Lähteen mukaan yksityisetsivät uskovat, että useampi tekijä murhasi kanadalaisen miljardööriparin joulukuussa Torontossa. Poliisi ei vielä tuolloin vahvistanut CBC:lle, että kyseessä olisi murha.

Omaiset päättivät palkata asiantuntijaryhmän tutkimaan tapausta erillisessä tutkinnassa viranomaistutkinnan rinnalla. Ryhmässä on mukana myös Toronton poliisin väkivaltarikosyksikön entisiä tutkijoita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ruumiinavauksissa ilmeni, että Shermanien kuolinsyy oli kuristuminen. CBC:n lähteen mukaan yksityisetsivät ovat löytäneet näyttöä siitä, että kummankin uhrin kaulan ympärillä oli nahkavyö.


Omaisten palkkaama ryhmä uskoo, että Shermanit surmattiin jo 13. joulukuuta. Johtopäätös perustuu lähteen mukaan siihen, että heillä oli päällään samat vaatteet kuin hetkellä, jolloin heidät viimeisen kerran nähtiin. Pariskunta nähtiin elossa viimeksi 13. joulukuuta.

Shermanien ranteista löytyneiden jälkien perusteella yksityisetsivät uskovat, että pari oli jossakin vaiheessa sidottuna yhteen. Lähde kertoo, ettei paikalta kuitenkaan löydetty köyttä tai muita välineitä, joita sitomisessa olisi voitu käyttää.

Entiset poliisitutkijat epäilevät Honey Shermanin kamppailleen surmaajansa tai surmaajiensa kanssa. Tällä oli muun muassa haavoja huulessaan ja nenässään.

Vuonna 1942 syntynyt Barry Sherman perusti lääkeyhtiö Apotexin vuonna 1974. Hän siirtyi syrjään toimitusjohtajan paikalta vuonna 2012.

Yli 45 maassa toimiva Apotex työllistää 11 000 työntekijää. Talouslehti Forbes arvioi Shermanin omaisuudeksi 3,2 miljardia dollaria eli 2,7 miljardia euroa.

BBC:n mukaan tutkinnan uudesta käänteestä tiedotettiin pian sen jälkeen, kun Apotexin toimitusjohtaja Jeremy Desai kertoi jättävänsä tehtävänsä. Yhtiön tiedotteessa kerrottiin perjantaina, että Desai suuntaa kohti uusia haasteita.