Etelä-Koreassa raju sairaalapalo – jo yli 40 ihmistä saanut surmansa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Etelä-Koreassa raju sairaalapalo – jo yli 40 ihmistä saanut surmansa

Lisäksi yli 80 on loukkaantunut.

26.1.2018 7:16

Etelä-Koreassa ainakin 41 ihmistä on kuollut sairaalan tulipalossa, kertoo pelastuslaitos paikalliselle uutistoimisto Yonhapille. Lisäksi yli 80 ihmistä on loukkaantunut. Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

– Sairaanhoitajat kertoivat, että he olivat yhtäkkiä nähneet savun tulevan ensiapuhuoneesta, palopäällikkö Choi Man-Woo kertoo.

Poliisin mukaan sairaalassa oli palon syttyessä noin 200 ihmistä. Palomestari kertoo nyt, että kaikki kuolonuhrit olivat sairaalassa. Aiemmin kerrottiin, että osa uhreista olisi kuollut hoitokodissa tai matkalla toiseen sairaalaan.

Palopäällikön mukaan kaikki ihmiset sekä sairaalasta että samassa rakennuksessa olevasta hoitokodista on saatu evakuoitua.

Vain noin kuukausi sitten Etelä-Koreassa 29 ihmistä kuoli kuntosalilla syttyneessä tulipalossa.

Uutista päivitetty klo 07.16.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?