IS kysyi, kuka ampui Mainilan laukaukset: Venäjän Lavrov ei vastannut suoraan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

IS kysyi, kuka ampui Mainilan laukaukset: Venäjän Lavrov ei vastannut suoraan

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ei halunnut antaa suoraa vastausta kysymykseen, kuka ampui Mainilan laukaukset 1939 ja kuka aloitti talvisodan.

Sergei Lavrov tiedotustilaisuudessaan maanantaina.

15.1.2018 11:00

Ilta-Sanomat kysyi asiaa ulkoministeri Sergei Lavrovilta hänen isossa lehdistötilaisuudessaan Moskovassa.

IS perusteli kysymystä sillä, että talvisota on heijastunut vuosien varrella Helsingin ja Moskova suhteisiin ja heijastuu yhä edelleenkin jollain tavalla. Lisäksi viime aikoina Venäjän mediassa on ollut talvisodasta julkaisuja, jotka ovat suomalaisen historiankirjoituksen näkökulmasta olleet joko virheellisiä tai jopa valheellisia.

Lavrovin mukaan ei ole diplomaattien asia pohtia tai ratkaista, kuka alkoi ampua ensin.

– Historioitsijoiden täytyy ratkaista se, Lavrov sanoi.

Lavrov kertoi olevansa myös valmis siihen, että suomalaiset ja venäläiset historioitsijat perustaisivat talvisodan historian tutkimista varten yhteisen komission.

Lavrov myös mainitsi Venäjän televisiossa sunnuntai-iltana näytetyn dokumentin, jossa presidentti Vladimir Putin kiitteli Suomea Valamon luostarin aarteiden säilyttämisestä.

– Suhteemme Suomeen ovat erittäin, erittäin hyvät. Ja presidentti Putin sanoi mielestäni ohjelmassa selkeästi, että me katsomme tulevaisuuteen ja arvostamme Suomen roolia luostarin säilyttämisessä, Lavrov sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?