Tällainen oli Kim Jong-unin salattu elämä Alpeilla – luokkakaveri: ”Jos sinulla on koskaan aikaa, ota minuun yhteyttä” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tällainen oli Kim Jong-unin salattu elämä Alpeilla – luokkakaveri: ”Jos sinulla on koskaan aikaa, ota minuun yhteyttä”

The Daily Beast jututti Pohjois-Korean johtajan entisiä luokkatovereita.

15.1.2018 2:14

Pohjois-Korean johtajaa Kim Jong-unia, 34, pidetään häikäilemättömänä ja kylmäverisenä persoonana, mutta hänen entiset luokkakaverinsa tuntevat miehestä aivan toisen puolen.

Kim opiskeli julkisessa Liebefeld-Steinhölzlin koulussa Sveitsissä 1998–2000. Hänet muistetaan huumorintajuisena lapsena, joka rakasti koripalloa ja erityisesti NBA-seura Chicago Bullsia. Kim tuli kaikkien kanssa toimeen, vaikka hänen kiivaasta luonteesta nähtiin aika ajoin väläyksiä.

Berniläisessä ravintolassa kokkina työskentelevä Joao Micaelo kertoo The Daily Beastin haastattelussa, että kaikki tunsivat Kimin nimellä ”Pak-un” ja luulivat tämän olevan Pohjois-Korean suurlähetystön työntekijän poika. Eräänä päivänä Kim paljasti Micaelolle, kuka hän oikeasti oli, mutta tämä ei uskonut.

– Hän oli hyvä kaveri. Meillä oli usein hauskaa yhdessä, hän oli hyvä tyyppi. Moni lapsi piti hänestä. En tiedä mitään hänen elämästään tänä päivänä. Tiedän vain kaverin, jonka tunsin koulussa. Hän rakasti koripalloa. Pelasimme paljon yhdessä. Haluaisin sanoa hänelle, että jos sinulla on koskaan aikaa, ota minuun yhteyttä, jotta voimme vaihtaa kuulumisia, Micaelo sanoo.

Kimillä oli kadehdittavan suuri kokoelma Niken lenkkitossuja, ja vaikka hän oli lyhyt ja hieman ylipainoinen, hän oli hyvä pelaaja.

Nykyisin Korean yliopistossa professorina toimiva Nam Sung-wook antoi esimerkin tulevan johtajan käytöksestä 15-vuotiaana. Hänen mukaansa tiedustelupalvelun agentit nauhoittivat puhelinkeskustelun, jossa nuorukainen raivosi silloiselle tyttöystävälleen.

– Olin hyvin järkyttynyt, kun sain selville, miten Kim kiroili ja huusi tyttöystävälleen, kun tämä pyysi häntä lopettamaan tupakoinnin, Nam sanoi.

– Tyyli sai minut ajattelemaan, että asiat voivat mennä hankaliksi, kun hänestä tulee maansa ”kuningas”, hän lisäsi.

Nam Sung-wookin väitteistä uutisoivat aiemmin muun muassa Telegraph, Newsweek ja Business Insider korealaisiin lähteisiin viitaten.

– Hän oli hauska. Nauroimme paljon hänen kanssaan. Hän myös vihasi häviämistä. Voittaminen oli erittäin tärkeätä, toinen entinen luokkakaveri Marco Imhof toteaa Daily Beastille.

– Hänellä oli huumorintajua, ja hän tuli hyvin toimeen kaikkien kanssa – jopa niiden oppilaiden kanssa, jotka tulivat Pohjois-Korean vihollismaista. Politiikka oli aiheena tabu koulussa. Kiistelimme jalkapallosta, emme politiikasta, Kimin kolmas ex-luokkatoveri on kertonut Welt am Sonntagille.

Myös Kimin vanhempi veli Kim Jong-chul ja nuorempi sisar Kim Yo-jong opiskelivat sveitsiläisissä kouluissa Bernin ympäristössä vuosien 1992 ja 2000 välisenä aikana. Kimin täti Ko Yong-suk kertoi viime vuonna The Washington Postille hoitaneensa kolmea sisarusta Sveitsissä yhdessä aviomiehensä kanssa.

– Asuimme tavallisessa talossa ja toimimme kuin tavallinen perhe. Minä toimin kuin heidän äitinsä. Rohkaisin (Kim Jong-unia) tuomaan kavereitaan kotiin, koska halusimme heidän elävän normaalia elämää. Tein välipaloja lapsille. He söivät kakkua ja leikkivät Legoilla.

Kon mukaan Kim rakasti pelejä ja koneita. Hän yritti selvittää, miten laivat kelluvat ja lentokoneet lentävät. Täti kertoo pojassa näkyneen jo silloin piirteitä, jotka vanhemmiten ovat tulleet yhä ilmeisemmiksi.

– Hän ei ollut riitapukari, mutta hän oli lyhytjännitteinen, eikä hänellä riittänyt sietokykyä. Kun hänen äitinsä yritti patistaa häntä opiskelemaan liian leikkimisen sijaan, hän ei vastannut, mutta saattoi protestoida muilla tavoin kuten nälkälakkoon ryhtymällä.

Lomien aikaan Kolla ja hänen puolisollaan oli tapana käydä Alpeilla, Rivieralla ja Italiassa. Vuonna 2000 Kim katosi kesken kouluvuoden, eikä hänestä enää kuultu. Hän oli palannut Pohjois-Koreaan ja nousi maan johtajaksi vuosia myöhemmin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?