Pertti

Ulkomaat

Uusi todistaja esiin – pornotähti kuvaili iltaa Trumpin kanssa: ”Kuvittele hänet jahtaamassa minua kalsareissaan”

Julkaistu:

USA
Daily Beast -julkaisu kertoo toisen pornotähden todistaneen, että Donald Trumpilla oli suhde kymmenen vuotta sitten.
Wall Street Journal paljasti perjantaina, että presidentti Donald Trumpin lakimies maksoi presidentinvaalien alla suuren summan entiselle aikuisviihdetähdelle, jotta tämä olisi hiljaa yli kymmenen vuoden takaisista tapahtumista.

Entinen aikuisviihdetähti Stormy Daniels, oikealta nimeltään Stephanie Clifford, oli saanut 130 000 dollarin eli reilun sadan tuhannen euron maksun lokakuussa 2016 aivan Yhdysvaltojen presidentinvaalien alla.


Trumpin ja Cliffordin seksisuhteen väitetään alkaneen sen jälkeen, kun he tapasivat toisensa heinäkuussa 2006 Tahoe-järvellä järjestetyssä julkkisten golfturnauksessa. Trump meni naimisiin nykyisen vaimonsa Melanian kanssa vuonna 2005 ja näiden poika syntyi maaliskuussa 2006.

Daily Beast väittää myös heidän lehtensä olleen tietoisia asiasta, ja keskustelleen Danielsin kanssa jutun julkaisemisesta, mutta tämä oli kieltäytynyt vain viisi päivää ennen marraskuun 2016 presidentinvaaleja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Daily Beastin mukaan paikalla oli ollut myös toinen pornotähti, Alana Evans. Hän kertoo nyt Daily Beastille, että Trump ja Daniels olivat yrittäneet houkutella häntä samaan hotellihuoneeseen.

Evans kertoo saaneensa useita puheluita illan mittaan Danielsilta, mutta lopulta kieltäytyi kutsusta.

Evans tapasi Danielsin seuraavan päivänä ja kysyi, miten ilta oli sujunut.

– Hän kertoi minulle: ”En sano muuta kuin tämän: Päädyimme Donaldin hotellihuoneeseen. Kuvittele hänet jahtaamassa minua ympäri huonetta kalsareissaan”. Olin, että ”en todellakaan halua kuulla tätä”. Sitten hän kertoi saaneensa Donaldilta avaimet tämän huviloihin Floridassa. Totesin, että ”teillä taisi olla hauska ilta”, ja sen jälkeen emme ole puhuneet asiasta, Evans kertoo Daily Beastille.


Myös toinen nimetön Danielsin lähipiirissä työskentelevä henkilö vahvistaa tarinan lehden mukaan.

Danielsin ja Trumpin suhdehuhut nousivat esiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2011, kun juorusivusto TheDirty.com kirjoitti niistä. Danielsin ex-mies on myös puhunut julkisuudessa Trumpin ja Danielsin läheisistä väleistä, vaikkakaan hänellä ei ollut tietoa varsinaisesta suhteesta. Ex-miehen mukaan Trump olisi muun muassa lupaillut Danielsille esiintymistä Diili-tv-ohjelmassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Anniina, 22, voitti Idolsin ja katosi pian julkisuudesta – kertoo nyt, mitä tapahtui ohjelman kuvausten jälkeen: ”Paljon on kasvettu lyhyessä ajassa”

    2. 2

      Eläkeläismies lähti avuksi purjehdukselle: Kertoo joutuneensa keskelle perhehelvettiä, jonka uhri oli 5-vuotias poika – vanhemmille syytteet

    3. 3

      Moni Gmail-käyttäjä yllättyi: Ikävä löytö lähtevien postien kansiossa

    4. 4

      Aviciin vanhemmat kommentoivat poikansa kuolemaa ensi kertaa – koskettava kirje julki

    5. 5

      Yksi maan ahkerimmista peltipoliiseista käräytti kuskin – ylinopeussakko mitätöitiin

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tällainen on Aviciita piinannut vakava sairaus – voi iskeä jo rankasta kertajuomisesta

    2. 2

      Stand up -koomikko vitsaili Sara Siepin työstä tv:ssä – Roope Salminen raivostui: ”Mitä v****a sä tiedät?”

    3. 3

      Temptation Island -Eveliinan Instagram-video sytytti someraivon – rasistinen sana oli liikaa: ”En edes halua kuulla mitään anteeksipyyntöä”

    4. 4

      Näyttelijä Liisa Paatso on kuollut

    5. 5

      Minttu menetti työmarkkinatuen kun hänet haastettiin todistajaksi oikeuteen – näin vastaa Kela

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

    2. 2

      Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

    3. 3

      Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

    4. 4

      Sini Ariellin päässä pimahti kesken hääpäivän – pilasi koko juhlan käytöksellään: vasta sulhasen hiljainen itku hääyönä havahdutti

    5. 5

      Harkimo on perustamassa uutta yhdistystä: Liike Nyt ry:n tiedoista paljastuu kiinnostava nimi

    6. Näytä lisää