Toni, Anton

Ulkomaat

Trump väittää p***läpipuheitaan demokraattien valheiksi – Valkoinen talo ei vieläkään kiistä presidentin alatyylistä ilmaisua

Julkaistu:

Yhdysvallat
”Hyvää huomenta mahtavimmasta ja kauneimmasta p***läpimaasta maailmassa”, toivotti eteläafrikkalainen uutisankkuri aamulla. Kaikkialla maailmassa reaktiot Trumpin rasistiseksi tulkittuun kommenttiin eivät olleet yhtä valoisia.
Donald Trump kiistää kuvailleensa joitain maita ”persläpimaiksi” torstain tapaamisessa. Päivää myöhemmin hän kielsi Twitterissä käyttäneensä tapaamisen aikana ”väitettyä kieltä” samalla myöntäen puheidensa olleen ”kovia.” Hetkeä myöhemmin hän julkaisi toisen Twitter-päivityksen.

– En ikinä sanonut mitään halventavaa haitilaisista, muuta kuin, että Haiti on, ilmiselvästi, hyvin köyhä ja ongelmallinen maa. En ikinä sanonut ”viekää heidät pois.” Demokraattien keksimää. Minulla on erinomainen suhde haitilaisiin.

Häntä tuntui myös harmittavan se, että jälleen Valkoisesta talosta vuosi asioita julkisuuteen.

– Luultavasti pitäisi nauhoittaa tulevaisuuden tapaamiset – valitettavasti, ei luottamusta! Trump kirjoitti.
Mistä tarkalleen ottaen on siis kyse?

Torstaina Trump turhautui kesken kokouksen, joka käsitteli maahanmuuttoa koskevaa sopimusta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Miksi kaikki nämä ihmiset tulevat meille persläpimaista? Trumpin kerrotaan sanoneen. Oletettavasti hän viittasi Haitiin, El Salvadoriin ja Afrikan maihin, joita kokouksessa käsiteltiin.

Heti tämän jälkeen Trump ehdotti, että Yhdysvaltojen tulisi ottaa lisää ihmisiä Norjasta ja Norjan kaltaisista maista. Ajatus oli saattanut saada inspiraationsa edellisenä päivänä järjestetystä tapaamisesta Norjan pääministerin Erna Solbergin kanssa.

Valkoinen talo ei kiellä

Valkoisen talon apulaistiedottaja Raj Shah ei kieltänyt Trumpin herjaa kirjallisessa tiedotteessaan.

– Jotkin Washingtonin poliitikot valitsevat taistella ulkomaisten valtioiden puolesta, mutta presidentti Trump taistelee aina amerikkalaisten puolesta, tiedotteessa luki.

Tapauksella on lukuisia kongressiedustajia silminnäkijöinä. Yksi heistä on demokraattien senaattori Dick Durbin, jonka mukaan Trumpin puheet olivat ”täynnä vihaa, häpeällisiä ja rasistisia.”

– En voi uskoa, että Valkoisen talon historiassa, Oval Officessa, kukaan presidentti on ikinä sanonut sanoja, jotka itse kuulin presidentin eilen sanovan, Durbin hämmästeli CNN:lle.

Pöyristyneitä reaktioita ympäri maailmaa

Lehtitiedot Trumpin ilmauksesta herättivät raivostuneita kommentteja eri puolilla maailmaa. YK kuvaili maahanmuuttokommenttia järkyttäväksi ja häpeälliseksi sekä rasistiseksi.

– Jos nämä vahvistetaan, ne ovat shokeeraavia ja häpeällisiä kommentteja Yhdysvaltojen presidentiltä. Olen pahoillani, mutta sitä ei voi kuvailla muuten kuin sanalla rasistinen, sanoi YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston tiedottaja Rupert Colville Genevessä.

Yli viittäkymmentä Afrikan maata edustava Afrikan unioni (AU) kuvasi persläpi-vertausta ”loukkaavaksi ja järkyttäväksi”.

– Ottaen huomioon historian tapahtumat ja sen, miten monet afrikkalaiset saapuivat Yhdysvaltoihin Atlantin orjakaupan vuoksi, tämä on vastoin hyväksyttyä käytöstä, Afrikan Unionin tiedottaja Ebba Kalondo ripitti Washington Postin mukaan.

Botswana puolestaan kutsui maassa olevan Yhdysvaltain-suurlähettilään selvittämään, kuuluuko Botswana Trumpin mainitsemien persläpimaiden joukkoon, kertoo NBC News.

Haitin Yhdysvaltain suurlähettiläs Paul G. Alltidor puolestaan huomautti, että stereotypioihin perustuvat kommentit tulivat juuri päivää ennen Haitin maanjäristyksen vuosipäivää. Perjantaina tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta traagisesta maanjäristyksestä, jossa kuoli yli 200 000 haitilaista.

Alltidor myös kertoi vastaanottaneensa runsaasti kannustavia sähköpostiviestejä amerikkalaisilta, jotka halusivat muistuttaa, etteivät Trumpin lausunnot edusta amerikkalaisten yleistä kantaa.

Myös Yhdysvalloissa persläpi-vertausta on arvosteltu.

Republikaanien kongressiedustaja Mia Love luonnehti kommentteja epäystävällisiksi, erimielisyyttä aiheuttaviksi ja elitistisiksi. Love on syntyperältään haitilainen.

– Vanhempani tulivat yhdestä noista maista, mutta ovat olleet ylpeitä Yhdysvaltain liittolaisia ja kantaneet kaikki kansalaisvastuunsa. He työskentelivät kovasti, maksoivat veronsa ja nousivat tyhjästä huolehtiakseen lapsistaan ja tarjotakseen heille mahdollisuuksia. Se on amerikkalainen unelma, Love kirjoitti vaatien presidentin anteeksipyyntöä.

Tiukkaan sävyyn kirjoitti myös Vicente Fox, Meksikon entinen presidentti.

– Suusi on saastaisin persläpi maailmassa. Julistatko todella tuolla päätäntävallallasi sen, kuka on tervetullut Amerikkaan ja kuka ei. Amerikan mahtavuus rakentuu moninaisuuden varaan, vai oletko itse unohtanut oman siirtolaisuustaustasi, Donald? Fox sivalsi viitaten Trumpin saksalaistaustaisiin isovanhempiin.
Sen sijaan joissain maissa kritiikkiin ryhdyttiin huumorin kautta ja Trumpin omaa kieltä käyttäen.

– Hyvää huomenta mahtavimmasta ja kauneimmasta ”persläpimaasta” maailmassa! toivotti Etelä-Afrikan yleisradioyhtiön uutisankkuri Leanne Manas.
Kenialainen pilapiirtäjä Victor Ncula puolestaan tiivisti ajatuksensa ”Trumpin Valkoisen talon Afrikka-karttaan”, joka julkaistiin Kenya’s Star -sanomalehdessä. Kartassa mantereen eri alueet on nimetty ilmansuuntien mukaan: ”Läntinen Persläpi”, ”Persläven Sarvi”, ”Eteläinen Persläpi” ja ”Keski-Persläpi” kartassa kerrotaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    5. 5

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    6. 6

      Kalifornian kiduttajavanhemmat uusivat vihkivalansa useasti erikoisella tavalla – oliko uskonnollisuus harkittua hämäystä?

    7. 7

      Kaasuhybridiauto roihusi ilmiliekeissä kolmostiellä

    8. 8

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    9. 9

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    10. 10

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    6. 6

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    7. 7

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    8. 8

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    9. 9

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    10. 10

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    5. 5

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    6. Näytä lisää