Sebastian

Ulkomaat

Puerto Ricon kaaoksen synkät luvut: 11 päivää, 32 henkirikosta, 0 pidätystä

Julkaistu:

Puerto Rico
Maria-hurrikaani syöksi Puerto Ricon kaaokseen. Henkirikoksia tulee ilmi ennätystahdilla, poliisien palkkoja ei ole varaa maksaa, huumejengit sotivat...
  • Puerto Rico on ajautumassa kaaokseen. Konkurssikypsän saaren henkirikosluvut ovat nousseet räjähdysmäisesti ja samaan aikaan poliisit lakkoilevat.
  • Kriminologi uskoo murha-aallon olevan yksi hurrikaani Marian jälkiseurauksista.
  • 3,4 miljoonan Puerto Ricossa tehdään noin 600–700 henkirikosta vuosittain.
Puerto Ricon uusi vuosi 2018 on ollut verinen. Yhtenätoista ensimmäisenä päivänä saarivaltiossa on tehty jo 32 henkirikosta.

Jos tahti jatkuisi samanlaisena, vuoden loppuun mennessä rikottaisiin 1 000 henkirikoksen rajapyykki.

Se on paljon jopa väkivaltaisena tunnetulle Puerto Ricolle. Viime vuosina henkirikosluvut ovat jääneet 600–700 henkirikokseen vuodessa.

Vertailun vuoksi: Suomi asukasluvultaan miltei tuplaten suurempi ja henkirikoksia tapahtuu vuosittain noin 90.

Poikkeustila

Kriminologi Jose Raul Cepeda kertoo ABC Newsille antamassaan haastattelussa, että yksi todennäköinen syy väkivaltapiikille on Maria-hurrikaani.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
  • Yllä olevalla videolla Maria-hurrikaanin aiheuttamia tuhoja ilmasta kuvattuna.
Kun Maria iski Puerto Ricoon viime syyskuussa, se syöksi saaren käytännössä suunnattomaan poikkeustilaan.

Moni menetti kotinsa, työpaikkansa, perheensä ja henkensäkin. Sähköverkkoa ei ole vieläkään korjattu kokonaan ja epäillään, että myrskyssä saattoi kuolla jopa tuhat ihmistä.

Jos vahinkojen mittarina käytetään rahaa, Maria-hurrikaanin lasku on kymmeniä miljardeja dollareita.

– Hurrikaani vaikuttaa kaikkiin, myös rikollisiin, sanoo Cepeda.

Jengien reviirisota kiihtyi

Väkivallan taustalla on paitsi äkkiä iskenyt pula-aika, myös se, että erilaiset huumejengit ovat alkaneet hurrikaanin jälkimainingissa käydä reviirisotia keskenään.

Cepedan mukaan jengitkin pyrkivät paikkaamaan hurrikaanin aiheuttamia vahinkoja ottamalla haltuun uusia alueita.

Väkivallan hyökyaaltoa pahentaa se, ettei sillä ole juuri hillitsijöitä. Konkurssikypsä Puerto Rico ei ole pystynyt maksamaan poliisien palkkoja, minkä vuoksi jopa 2 000 poliisia on ollut lakossa. Sen vuoksi jopa kokonaisia poliisilaitoksia on jouduttu ajoittain sulkemaan.

Siitä kertoo muun muassa se, että vaikka yhdessätoista päivässä on tehty 32 henkirikosta, pidätyksiä niihin liittyen on tehty nolla.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  2. 2

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  3. 3

    Video: Humalainen motoristi pakeni poliisia 200 km/h – hurja takaa-ajo päättyi miehen kaatumiseen

  4. 4

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  5. 5

    Reino Nordin perheensä kanssa unelmalomalla: Maria-vaimo esittelee raskauttaan bikinikuvassa – ”Perhonen vatsassa?”

  6. 6

    Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

  7. 7

    Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

  8. 8

    Pystypaikan pummit veivät palkintosijan Kaisa Mäkäräiseltä – maalisuoralla nähtiin upeaa urheiluhenkeä!

  9. 9

    ”Valtaosa poliiseista mukana Thaimaan seksibisneksessä” – Ihmiskaupan vastainen järjestö kriminalisoisi seksin ostamisen

  10. 10

    Ilkka Herolan henkinen lukko rysähti auki – ”On tässä taisteltu, rimpuiltu ja väännetty”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  3. 3

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  4. 4

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  5. 5

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  6. 6

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  7. 7

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  8. 8

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  9. 9

    Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

  10. 10

    Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  2. 2

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  3. 3

    Video: Humalainen motoristi pakeni poliisia 200 km/h – hurja takaa-ajo päättyi miehen kaatumiseen

  4. 4

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  5. 5

    Reino Nordin perheensä kanssa unelmalomalla: Maria-vaimo esittelee raskauttaan bikinikuvassa – ”Perhonen vatsassa?”

  6. Näytä lisää