Kommentti: Kohua herättänyt Trump-paljastuskirja pelaa suoraan hänen omaan pussiinsa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Kohua herättänyt Trump-paljastuskirja pelaa suoraan hänen omaan pussiinsa

Julkaistu: 6.1.2018 12:35

Donald Trumpista kertova kohukirja on viihdyttävää luettavaa mutta suuri karhunpalvelus uskottavalle journalismille, kirjoittaa Ilta-Sanomien Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Johannes Kotkavirta.

Yhdysvalloissa on tällä viikolla riehunut lumimyrskyn lisäksi poliittinen myräkkä, joka syntyi toimittaja Michael Wolffin Fire and Fury -paljastuskirjasta. Lukuisia skandaaliväitteitä sisältävässä kirjassa kuvaillaan presidentti Donald Trumpin ensimmäistä presidenttivuotta.

Trump yritti lakimiestensä avulla estää kirjan julkaisun, jonka jälkeen se päätyi kauppoihin etuajassa perjantaina. Yhden päivän silmäilyn jälkeen mieleen nousee, että ehkä tärkeintä kirjan kertomuksissa on niiden oleminen linjassa sen kanssa mitä Trumpista jo tiedetään.

Jo aiemmin on kerrottu Trumpin olevan riippuvainen kaapeli-tv:n uutisotsikoiden seuraamisesta. Tämä asia on helposti pääteltävissä myös itse silmäilemällä presidentin Twitter-viestien virtaa, joka noudattelee usein konservatiivisen Fox-kanavan ohjelmien aiheita.

Wolff kirjoittaa ensimmäisen vuoden Trumpin Valkoisessa talossa olleen kaoottinen kun koko hallinto jouduttiin rakentamaan lähes tyhjästä. Tämän näkeminen ei ole ollut etäältäkään vaikeaa. Omassakin mielessä on aiemmin käynyt kirjan väite, jonka mukaan Trump ei edes halunnut presidentiksi tai suunnitellut sitä.

Kirjan mukaan Trump on huono keskittymään tehtäviinsä ja avustajakunnassa presidenttiä kohdellaan kuin isona lapsena. Kenelle tämä tulee yllätyksenä pari päivää sen jälkeen kun Trump kehuskeli oman ydinasenappinsa olevan isompi kuin Pohjois-Korean Kim Jong-unilla? Senaattori Bob Corker, Trumpin puoluetoveri, kutsui jo lokakuussa Valkosta taloa aikuisten päiväkodiksi.

Kovin yllättävä ei ole edes kirjan väite, jonka mukaan molempien puolueiden lainsäätäjät olisivat joulukuussa pyytäneet asiantuntija-arvion Trumpin mielenterveydestä ja kyvystä hoitaa tehtäväänsä. Arvion tehnyt psykiatri julkaisi jo lokakuussa omaansa ja 26 muun mielenterveyden asiantuntijan arvioihin perustuvan selvityksen, jonka mukaan epävakaa Trump on uhka maalleen ja maailmalle.

Kirjan ja aiempien tietojen perusteella jokainen on jo voinut tehdä omat johtopäätöksensä siitä, olisiko Trumpia ensinkään pitänyt päästää Valkoiseen taloon. Esimerkiksi Trumpia tiiviisti jo 1980-luvulta seurannut Pulitzer-palkittu David Cay Johnston on omassa kirjassaan esitellyt mehevämpiä ja varsin uskottavia väitteitä tämän yhteyksistä New Yorkin järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Donald Trump yritti lakimiestensä avulla estää Fire and Fury -kirjan julkaisun, jonka jälkeen se päätyi kauppoihin etuajassa jo perjantaina.

Donald Trump yritti lakimiestensä avulla estää Fire and Fury -kirjan julkaisun, jonka jälkeen se päätyi kauppoihin etuajassa jo perjantaina.

Pääosassa Steve Bannon

Kiinnostavinta antia kirjassa ovat presidentin entisen oikean käden Steve Bannonin tekemät syytökset. Kirjassa Bannon siis kertoo pitävänsä Trumpin pojan Donald Trump Jr.:n ja muiden tapaamista venäläisten kanssa maanpetoksellisena ja sanoo uskovansa presidentin tienneen yhteyksistä.

Presidentti on itse kiistänyt raivokkaasti kirjan väitteet ja leimannut koko teoksen saduksi. Samaan aikaan hän on uhannut Bannonia oikeustoimilla ja syyttänyt tätä vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta. Näin tehdessään Trump vahvistaa ainakin osan Bannonin puheista oikeiksi, joka lisää mielenkiintoa niitä kohtaan.

Trump-maailmassa Bannon on sen verran mystinen hahmo, että hänen sanomistensa ja motiiviensa tulkitsemiseen kannattaa varata kunnolla aikaa. Syyskuussa Valkoisen talon päästrategin paikalta lähtöpassit saanut Bannon kertoi tuolloin julistavansa sodan republikaanien puolue-eliittiä vastaan. Vähän epäselväksi jäi, kuuluuko Trump siihen.

Onko kyse oikeasta sodasta vai jonkinlaisesta showpainista? Kuka tietää.

Steve Bannon (toinen oikealta) kuvattuna Valkoisessa talossa viime vuoden tammikuussa.

Steve Bannon (toinen oikealta) kuvattuna Valkoisessa talossa viime vuoden tammikuussa.

Uskottavuuden puute tukee Trumpia

Kokenut ja palkintoja urallaan voittanut Michael Wolff on toimittajana ristiriitainen hahmo, jonka uskottavuus on aiemminkin kyseenalaistettu. Lennokkaista kolumneistaan tunnetun Wolffin on väitetty kirjanneen kirjoituksiinsa keskusteluja joita ei ole oikeasti ollut kuulemassa, ja joskus jopa keksineen sellaisia itse.

Epäilemättä Wolff on puhunut lukuisten kohteidensa kanssa, ja hänen on nähty vierailevan Valkoisessa talossa vaalien jälkeen. Woffin mukaan Trumpin avustajakunta oli liian kokematonta estämään hänen pääsynsä keskeisten henkilöiden puheille.

Mutta varsinaisesta journalistisesta tuotoksesta, jossa edes hurjimpien väitteiden paikkansapitävyys olisi tarkistettu useista riippumattomista lähteistä, ei kirjassa ole kyse. Wolff myöntääkin kirjan sisältävän ristiriitaisuuksia jopa täysin epätosia asioita. Hän perustelee kohtien ottamista kirjaan sillä, että niiden kuuleminen on olennainen osa tapahtumia Valkoisessa talossa.

– Joissain kohdissa olen antanut henkilöiden kertoa oman versionsa ja antaa lukijan arvioida sen, Wolff kirjoittaa kirjansa esipuheessa.

Trump on käyttänyt itse samaa perustelua toistaessaan puheissaan salaliittoteorioita ja verkosta kaivettuja suoranaisia valheita: kerron vain mitä olen kuullut, antaa ihmisten päättää onko se totta.

– Periaatteessa Wolff on journalismin Trump. Rikkoo sääntöjä ja normeja voittaakseen. Täydellinen pari kirjoittajaksi ja kohteeksi!, kommentoi Vanity Fair –lehden toimittaja Gabriel Sherman Twitter-tilillään.

Trumpin omilla säännöillä pelaamalla Wolff lyö palloa suoraan kohteensa pussiin. Samaan aikaan kohde käy länsimaissa ennennäkemätöntä taistelua oman maansa riippumattomia tiedotusvälineitä vastaan. Kirja voi olla viihdyttävä, mutta samalla se on valtava karhunpalvelus uskottavalle journalismille jolle juuri nyt olisi paljon käyttöä.

Toimittaja Michael Wolff vieraili perjantaina NBC:n Today-keskusteluohjelmassa kirjansa tiimoilta.

Toimittaja Michael Wolff vieraili perjantaina NBC:n Today-keskusteluohjelmassa kirjansa tiimoilta.

Tuoreimmat osastosta