Ainakin 15 ihmistä kuollut tulipalossa Intiassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ainakin 15 ihmistä kuollut tulipalossa Intiassa

Julkaistu: 29.12.2017 5:42

Raju palo syttyi ravintola- ja ostoskeskuksessa yöllä.

Intiassa Mumbaissa ainakin 15 ihmistä on saanut surmansa ostos- ja ravintolakeskuksen rajussa palossa, kertovat paikallisviranomaiset. Lisäksi useita ihmisiä on loukkaantunut. Palo syttyi aamuyöllä perjantaina paikallista aikaa.

Kamala Mills -keskuksessa oli ravintoloiden ja kauppojen ohella ainakin uutiskanavien toimitiloja. Alueella on myös hotelleja.

Kuvituskuva

Palo syttyi mediatietojen mukaan keskuksen ylimmässä kerroksessa. Palon syttymissyytä tutkitaan. Paikallismedian mukaan tuli levisi keskuksen yläkerroksista koko rakennukseen noin puolessa tunnissa.

BBC:n mukaan uhreista useimmat olivat naisia, jotka olivat osallistumassa rakennuksessa järjestettyihin juhliin.

Tuoreimmat osastosta