Lehti: Pohjois-Korea valmistelee uuden satelliitin laukaisua - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Lehti: Pohjois-Korea valmistelee uuden satelliitin laukaisua

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un seurasi sotilasjohtajineen satelliitin laukaisuun tarkoitetun rakettimoottorin testiä maan KCNA-uutistoimiston syyskuussa 2016 julkaisemassa kuvassa.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un seurasi sotilasjohtajineen satelliitin laukaisuun tarkoitetun rakettimoottorin testiä maan KCNA-uutistoimiston syyskuussa 2016 julkaisemassa kuvassa.

Julkaistu: 26.12.2017 6:14

Pohjois-Korean kerrotaan valmistelevan juuri valmiiksi saamansa uuden satelliitin laukaisua avaruuteen.

Uutistoimisto AFP:n mukaan eteläkorealainen sanomalehti kirjoittaa maan suunnittelevan laukaisua lähiaikoina. Lehden tiedon kerrotaan perustuvan maan hallituslähteisiin.

Kwangmyongsong-5 -nimisen satelliitin kerrotaan kantavan mukanaan kameroita ja tietoliikennetekniikkaa.

Helmikuussa 2016 Pohjois-Korea kertoi laukaisseensa edellisen, Kwangmyongsong-4 -nimisen satelliittinsa Maata kiertävälle radalle. Tuolloin valtaosa kansainvälisestä yhteisöstä piti laukaisua peiteltynä mannertenvälisen ohjuksen testinä. Joulukuussa 2012 maan uskotaan onnistuneen laukaisemaan satelliitin avaruuteen.

Pohjois-Korean avaruusohjelmaa pidetään jatkeena maan ydin- ja ohjusohjelmille, joiden tavoitteena on kehittää muihin maihin suuntautuviin iskuihin kykenevä ydinase. YK-maat ovat asettaneet Pohjois-Korealle lukuisia pakotteita sen ohjusohjelman vuoksi.

Tuoreimmat osastosta