Pertti

Ulkomaat

Roskiksia lentokentällä kaivellut koditon käveli ulos 300 000 euron rahasäkkien kanssa – ” Luulimme, että sen täytyi olla joku juoni”

Julkaistu:

Ranskan poliisi etsii noin 50-vuotiasta miestä, joka katosi kahden rahakassin kanssa vime perjantaina.
Käteisen rahan kuljetuksiin ja käsittelyyn erikoistuneen Loomis-yhtiön toimistosta katosi viime perjantaina 300 000 euroa Pariisissa. Rahojen katoamista selvittävät poliisit rupesivat käymään läpi Charles de Gaullen lentokentällä sijaitsevan toimiston läheisyydessä olevia valvontakameroita, ja niiden nauhoilla näkyi roskiksia kaiveleva mies.

France 24:n mukaan poliisit tunnistivat noin 50-vuotiaan miehen yhdeksi lentokentän läheisyydessä elävistä kodittomista. Valvontakameran nauhalla näkyi, kuinka mies kokeili roskisten läheisyydessä ollutta toimiston ovea.

Toistaiseksi tuntemattomasta syystä ovi ei ollut lukittuna, ja sisälle mennyt mies käveli hetken kuluttua ulos kaksi rahakassia käsissään. Sen jälkeen häntä ei olla nähty.

– Ensin luulimme, että sen täytyi olla joku juoni, mutta näyttää kuitenkin siltä, että kyseessä oli vain tuuri. Se on uskomatonta, nimettömänä esiintynyt poliisilähde kertoi AFP:lle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Le Parisien -lehden mukaan mies näytti videolla yllättyneeltä, kun ovi avautui hänen työntäessä sitä. Rikoksen lehdelle vahvistanut poliisin tutkija kutsui tapausta ”täydelliseksi rikokseksi”.

BBC:n mukaan poliisin nyt etsimä koditon mies jätti jälkeensä salkun, josta ei kuitenkaan löytynyt minkäänlaisia viitteitä hänen henkilöllisyydestään.

– Tämä oli todella melko sattumanvaraista. Tämä koditon mies hyötyi olosuhteiden yhdistelmästä ja onnistui hankkimaan itselleen valtavan joululahjan, Le Parisienille puhunut poliisilähde totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on Aviciita piinannut vakava sairaus – voi iskeä jo rankasta kertajuomisesta

    2. 2

      9 kuollut ja 16 loukkaantunut: pakettiauto kaahasi silmittömästi ihmisten päälle Torontossa

    3. 3

      Hätäkeskustyöntekijä löi soittajille luurin korvaan tuhansia kertoja – ”Kellään ei ole aikaa tällaiseen, oikeasti”

    4. 4

      Stand up -koomikko vitsaili Sara Siepin työstä tv:ssä – Roope Salminen raivostui: ”Mitä v****a sä tiedät?”

    5. 5

      Yhdysvaltalaislähde: Terrorismi todennäköisin syy Toronton yliajoon

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Stand up -koomikko vitsaili Sara Siepin työstä tv:ssä – Roope Salminen raivostui: ”Mitä v****a sä tiedät?”

    2. 2

      Tällainen on Aviciita piinannut vakava sairaus – voi iskeä jo rankasta kertajuomisesta

    3. 3

      Ennuste muuttui taas – Ilmatieteen laitos: Tällainen on vapun sää

    4. 4

      Työtoiminnassa olevan Mintun, 29, oli pakko mennä oikeuteen todistamaan – Kela rankaisi tuen menetyksellä

    5. 5

      Temptation Island -Eveliinan Instagram-video sytytti someraivon – rasistinen sana oli liikaa: ”En edes halua kuulla mitään anteeksipyyntöä”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

    2. 2

      Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

    3. 3

      Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

    4. 4

      Sini Ariellin päässä pimahti kesken hääpäivän – pilasi koko juhlan käytöksellään: vasta sulhasen hiljainen itku hääyönä havahdutti

    5. 5

      Harkimo on perustamassa uutta yhdistystä: Liike Nyt ry:n tiedoista paljastuu kiinnostava nimi

    6. Näytä lisää