NYT: Näin Donald Trump viettää päivänsä: katsoo tv:tä jopa 8 tuntia, juo kymmenen tölkkiä colaa

Julkaistu:

New York Times kuvailee pitkässä jutussaan presidentti Donald Trumpin rutiineja tavallisena työpäivänä.
Juttuaan varten lehti on haastatellut kymmeniä Trumpin nykyisiä ja entisiä avustajia ja neuvonantajia, ystäviä ja lainsäätäjiä. Lehden mukaan lyhyillä yöunilla pärjäävä Trump herää yleensä kello 5.30 ja avaa television Valkoisen talon makuuhuoneessaan.

Kaapelikanava CNN:n uutisten jälkeen presidentti siirtyy yleensä katsomaan konservatiivisen Fox-kanavan Fox&Friends-aamuohjelmaa. Välillä Trumpin kerrotaan hakevan ”potkua päiväänsä” katsomalla liberaalin MSNBC-kanavan Morning Joe -aamulähetystä. Ohjelmien aiheita Trump kommentoi usein aamuisilla, monesti vihaisilla Twitter-viesteillään.

Presidentin avustajat kertovat tämän tarttuvan puhelimeensa usein vielä maatessaan sängyssä. Välillä presidentti myös aloittaa ensimmäisten työpuhelujensa soittamisen ollessaan vielä yövaatteissa.

Jopa 8 tuntia tv:n ääressä

Päivän aikana Trumpin kerrotaan viettävän aikaa kaapelikanavien tv-uutisten parissa kaikkiaan tuntikausia, jopa kahdeksan tuntia. Osan ajasta Trump seuraa lähetyksiä ilman ääniä, keräten vimmaa näkemiään aiheita vastaan hyökkäämiseen.


Presidentin 60-tuumaisen television kerrotaan olevan usein auki illallisenkin aikana jotta hän voi silmäillä otsikoita ruudulta. Trump myös tallentaa lähetyksiä katsoakseen niitä myöhemmin jos jotain tärkeää on jäänyt näkemättä.

Haastateltujen mukaan Trump saattaa kommentoida lähetyksiä kenen tahansa samassa huoneessa olevan kanssa. Välillä Trump kertoo näkemästään jopa dieetti-colaa hänelle tuoville palvelijoille. Lempijuomaansa Trump kuluttaa päivässä jopa kymmenen tölkkiä, ja tilaa sitä napin painalluksella henkilökunnaltaan.

Aika kuluu julkisuuskuvaa vaaliessa

Lehden mukaan Trumpin päivät kuluvat edelleen pitkälti häneen itseensä liittyvän voittajan mielikuvan vaalimisessa, ei niinkään maan asioiden miettimisessä. Haastateltujen mukaan Trump pyysi tehtävässä aloittaessaan avustajiaan kuvittelemaan jokaisen työpäivän tv-ohjelman jaksona, joissa hän kukistaa vastustajansa.

Esimerkiksi kampanjaansa liittyvää Venäjä-tutkintaa Trump pitää hänen vaalivoittonsa horjuttamiseen tähtäävänä juonena.

– Hän uskoo kiihkeästi että liberaali vasemmisto ja media yrittävät tuhota hänet. Nykyiseen asemaansa hän pääsi taistelemalla ja vastahyökkäyksiä tekemällä, sanoo jutussa haastateltu republikaanisenaattori Lindsey Graham.


Hänen mielestään Trumpin ongelma liittyy näiden hyökkäysten ja presidentin työn yhdistämiseen.

– Olisi löydettävä paikka taistelijana ja presidenttinä olemisen välistä, Graham toteaa.

Kabinettipäällikön mielipide tärkeä

New York Timesin mukaan viime kesänä Trumpin kabinettipäällikkönä aloittanut John Kelly on rajoittanut rajusti presidentin lähipiirin pääsyä tämän puheille työpäivän aikana. Ennen tätä Trumpin työhuoneen oven kerrotaan käyneen jatkuvasti avustajien kulkiessa pomonsa puheille.

Trumpin kerrotaan arvostavan Kellyn mielipidettä asioihin. Lehti kertoo Trumpin soittavan Kellylle jopa kymmenen kertaa päivässä – välillä neljä kertaa yhden illallisen tai golfpelin aikana – kysyäkseen tämän neuvoa tai tiedustellakseen aikatauluistaan.