Aapo, Rami

Ulkomaat

Israelin armeija varautuu Trumpin päätöksen seurauksiin – Hamas-johtaja: Perjantaina ”raivon päivä”

Julkaistu:

Yhdysvaltojen päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi synnytti torstaina levottomuuksia palestiinalaisalueilla.
Pahempaa voi olla tiedossa perjantaina, jonka palestiinalaisten Hamas-järjestö on julistanut "raivon päiväksi".

Hamasin johtaja Ismail Haniay kutsui torstaina puheessaan palestiinalaisia uuteen kansannousuun eli intifadaan.

Israelin armeija varautui jo torstaina levottomuuksiin tuomalla satoja sotilaita miehitetylle Länsirannalle.

Torstaina mielenosoituksia oli muun muassa Ramallahissa, Hebronissa, Nablusissa ja Gazassa. Palestiinan Punaisen puolikuun mukaan Länsirannalla kymmenet saivat vammoja yhteenotoissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Palestiinalaiset olivat torstaina myös yleislakossa.

Entinen palestiinalaishallinnon ministeri Ghassan Khatib ei uskonut täysimittaisen intifadan syttyvän, joskin mielenosoituksia nähtäneen. Niiden kesto ja mahdollinen väkivaltaisuus riippuu hänen mukaansa monesta seikasta.

– Mukaan lukien siitä, miten Israel reagoi.

Monet maailman päättäjistä olivat synkissä tunnelmissa. EU:n ulkoministeri Federica Mogherinin mukaan alue voi vajota takaisin pimeämpiin aikoihin.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan varoitti alueen joutuvan "keskelle palavaa rengasta".

Lähi-idän tilannetta puidaan perjantaina myös YK:ssa, kun turvallisuusneuvosto käsittelee asiaa kahdeksan maan pyynnöstä. Pyynnön esittivät muun muassa Britannia, Ranska, Italia ja Ruotsi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat: Maailman vilkkain lentoasema pimeni – lentoliikenne kaaoksessa, matkustajia jumissa koneissa ja terminaaleissa

  2. 2

    Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

  3. 3

    Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

  4. 4

    Hanna-Leena todisti epätodellista näkyä Vaasa Arenassa: ”Lapset itkivät ja kirkuivat”

  5. 5

    Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

  6. 6

    Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

  7. 7

    Valtava ilmiö levisi viikonloppuna: Ultra Bran areenakeikat sekoittivat somen – ”Yhtäkkiä olikin taas vuosi -97”

  8. 8

    Jannika B julkaisi hilpeän perhepotretin: identtiset vaatteet Toni Wirtasen kanssa – mukana myös pieni Martta-tytär

  9. 9

    Onko tässä historian pahin tietovisamoka? Oikea vastaus oli aivan nenän edessä, arvasi silti väärin –juontaja piikitteli, some lynkkasi

  10. 10

    Helsinkiläis­mies hieraisi silmiään, kun näki Tokmannin käytävällä läjän nelos­lonkeroa – ”Mietin, onko laki jo voimassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

  2. 2

    Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

  3. 3

    Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

  4. 4

    Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

  5. 5

    Vuoden sanaksi valittiin sana, jota moni ei ole koskaan kuullutkaan – ”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä se tarkoittaa”

  6. 6

    13-vuotias poika ei palannut kotiin Espoossa – löytyi menehtyneenä

  7. 7

    Onko tässä historian pahin tietovisamoka? Oikea vastaus oli aivan nenän edessä, arvasi silti väärin –juontaja piikitteli, some lynkkasi

  8. 8

    Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

  9. 9

    Vakava onnettomuus Kehä I:llä – liikenne idän suuntaan poikki Pukinmäen kohdalla

  10. 10

    Suositun luonnonihmeen muodostumiseen meni tuhansia vuosia – turisti tuhosi kolmella potkulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

  2. 2

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  3. 3

    Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

  4. 4

    Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

  5. 5

    Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

  6. 6

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  7. 7

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  8. 8

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  9. 9

    Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

  10. 10

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat: Maailman vilkkain lentoasema pimeni – lentoliikenne kaaoksessa, matkustajia jumissa koneissa ja terminaaleissa

  2. 2

    Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

  3. 3

    Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

  4. 4

    Hanna-Leena todisti epätodellista näkyä Vaasa Arenassa: ”Lapset itkivät ja kirkuivat”

  5. 5

    Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

  6. Näytä lisää