Ulkomaat

Trump tunnusti Jerusalemin virallisesti Israelin pääkaupungiksi – ilmoitti lähetystön siirrosta

Julkaistu: , Päivitetty:

Presidentti totesi puheessaan olevansa tietoinen siitä, että päätös tulee aiheuttamaan erimielisyyksiä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump piti keskiviikkoiltana Suomen aikaa odotetun puheen, jossa hän ilmoitti määränneensä ulkoministeriön valmistelemaan Yhdysvaltain lähetystön siirtoa Tel Avivista Jerusalemiin ja tunnustavansa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi.

Trump sanoi puheessaan tiedostavansa, että päätös aiheuttaa erimielisyyksiä, mutta totesi, että Yhdysvaltain on aika tunnustaa Jerusalemin olevan Israelin pääkaupunki. Hänen mukaansa päätöksen lykkääminen ei ole edistänyt rauhan saavuttamista Israelin ja Palestiinan välille.

– Päätös on pitkään viivästynyt askel rauhanprosessissa, hän sanoi.

Trump vakuutti puheessaan, että Yhdysvallat sitoutuu jatkossakin siihen, että Israelin ja Palestiinan välille saataisiin rauhansopimus, johon molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Teen kaiken voitavan, jotta sellaiseen sopimukseen päästäisiin, presidentti sanoi.

Trump ilmoitti lisäksi, että varapresidentti Mike Pence vierailee Lähi-idässä muutaman päivän kuluttua.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kiitteli pian Trumpin ilmoituksen jälkeen päätöksen olevan historiallinen virstanpylväs. Netanjahun mukaan rauhansopimuksen syntyminen Palestiinan kanssa edellyttää, että Jerusalem tunnustetaan Israelin pääkaupungiksi.

Netanjahu toivoo myös muiden maiden seuraavan Trumpin esimerkkiä ja siirtävän lähetystönsä Jerusalemiin.

Eläkkeellä olevan palestiinalaisvaikuttajan Mohammed Dahlanin mukaan palestiinalaisten pitäisi Trumpin päätöksen jälkeen torjua kaikki tulevat rauhanneuvottelut ja pysäyttää turvallisuusyhteistyö Israelin kanssa.

Dahlanin mukaan Washington rikkoi Yhdysvaltain pitkään voimassa ollutta ulkopolitiikkaa tunnustamalla Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja siirtämällä Yhdysvaltain suurlähetystön Tel Avivista.

Jerusalemin asema on monimutkainen, koska se on juutalaisten lisäksi pyhä kaupunki myös kristityille ja muslimeille.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron ilmoitti tuoreeltaan, ettei Ranska tue Trumpin päätöstä. Macronin mukaan Jerusalemin status tulisi määritellä israelilaisten ja palestiinalaisten kesken käytävissä neuvotteluissa.

– Tämä on valitettava päätös, eikä Ranska hyväksy sitä, koska se rikkoo kansainvälistä oikeutta ja kaikkia YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia, presidentti sanoi.

Macron kehotti kaikkia osapuolia pysymään rauhallisina ja välttämään väkivaltaisuuksia.

Myös Turkki ilmoitti pitävänsä Trumpin päätöstä vastuuttomana.