Ulkomaat

Tältä Pohjois-Korean uusi ohjus näyttää: ”Se on todella iso” – moni seikka on kuitenkin yhä epäselvä

Julkaistu:

Amerikkalaisasiantuntijat ovat yhtä mieltä, että ohjus on paljon edeltäjäänsä suurempi.
Pohjois-Korea on julkaissut kuvaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä laukaistusta uudesta ohjuksestaan, jota maa kutsuu nimellä Hwasong-15. Vielä keskiviikkona monet asiantuntijat arvelivat, että maailmaa tyrmistyttänyt uusin ohjustesti olisi tehty aiemmin käytössä olleella, päivitetyllä Hwasong-14-ohjuksella, mutta uudet kuvat tukevat käsitystä, että Pohjois-Korea on onnistunut rakentamaan jotain aivan uutta.

Kaliforniassa sijaitsevan, ydinaseiden leviämistä vastustavan CNS-keskuksen tutkijat ovat analysoineet kuvia ja todenneet varmuudella ainakin yhden asian.


– Ensinnäkin, tämä on todella iso ohjus, tutkija Michael Duitsman twiittasi ja toisti saman myöhemmin CNN:n haastattelussa.

– Enkä tarkoita ”iso Pohjois-Korealle”. Vain muutama maa voi tuottaa tämän kokoisia ohjuksia ja Pohjois-Korea liittyi juuri joukkoon.
Maailman rakettiasiantuntijat ovat kilvan ryhtyneet arvioimaan kuvia ja sitä, mitä niistä voidaan päätellä. Kun Hwasong-14-ohjuksen arvioitiin olevan halkaisijaltaan noin 1,7 metriä, Hwasong-15 näyttää yli kaksi metriä paksulta. Myös Etelä-Korean armeijan edustaja on myöntänyt kuvien todistavan, että Pohjois-Korea on saanut aikaan edistysaskelia.


CNS-keskuksen (Centre for Nonproliferation Studies) toinen tutkija David Schmerler kuvaili CNN:lle ohjuksen olevan ”paljon isompi leveyssuunnassa, varsinkin sen toinen vaihe, kuin aiempi mannertenvälinen ohjus”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– He halusivat (kyvyn) iskeä kaikkialle Yhdysvaltoihin ja he halusivat jotain isoa sitä varten. Tämä näyttää ainakin maanpinnan tasolla oleva sitä, Schmerler kommentoi.

Twitterissä jotkut analyytikot vertasivat ohjusta jopa Yhdysvaltain kylmän sodan aikana rakentamaan Titan II -rakettiin, joka oli suurin Yhdysvaltain koskaan valmistama ydinohjus. Titan II -raketista luovuttiin vuonna 1987.

Kuinka painava kuorma?

Hwasong-15 on edeltäjänsä tavoin kaksivaiheinen, eli kaksi vuoron perään irtoavaa raketin osaa kuljettaa sen avaruuteen, josta se palaa ilmakehään painovoiman avulla. Ohjuksen on kerrottu nousseen jopa 4 500 kilometrin korkeuteen.

Pohjois-Korea on hehkuttanut ohjustaan teknisesti paljon edistyneemmäksi kuin Hwasong-14 ja väittänyt sen kuljettaneen testissä erittäin raskasta kuormaa. Testiohjuksen lentoradan ja suorituskyvyn perusteella sen kantamaksi on arvioitu jopa 13 000 kilometriä.


Tässä kohdassa asiantuntijat kehottavat äärimmäiseen varovaisuuteen: Pohjois-Korean sanaan ei voi luottaa. Mikäli ohjus ammuttiin pelotetarkoituksessa kevyellä kärjellä, sen todellinen kantama on paljon lyhyempi ydinaseella lastattuna.

Amerikkalaisasiantuntijat kuitenkin ihmettelevät, miksi Pohjois-Korea olisi tehnyt testin kevyellä kuormalla, kun sillä on jo aiemminkin ollut ohjus, joka yltää ainakin Yhdysvaltain länsirannikolle.

– He haluavat maksimoida tiedon määrän, jonka he voivat saada testistä. Eivät he laukaise jotain vain laukaisun takia, on paljon järkevämpää yrittää laittaa peliin realistinen kuorma, David Schmerler kommentoi.

Hwasong-15-ohjuksen kärki näyttää tylpemmältä kuin Pohjois-Korean aiemmin paraatissa esittelemissä väitetyissä mannertenvälisissä ohjuksissa. Tämä voi asiantuntijoiden mukaan viitata siihen, että maa on edistynyt myös niin sanotun paluulaitteen kehityksessä. Paluulaite suojaa ydinasetta, että se ei tuhoudu ilmakehään saapumisen aiheuttamassa kuumuudessa.

Erilainen moottori?

Pohjois-Korean netissä julkaiseman kuvapaketin perusteella on esitetty myös arvioita, että Hwasong-15:n voimanlähde on jotain uutta. Kun Hwasong-14:ssa oli yksi moottori, jossa oli neljä pientä ohjainrakettia, Hwasong-15:ssa näyttää olevan kaksi moottoria ilman ohjainraketteja, jotka on ehkä korvattu moottorien erilaisella ripustuksella ohjuksen ohjailemiseksi ilmassa.

Schmerlerin mukaan kyseessä olisi iso muutos, jollaista ei ole aiemmin nähty Pohjois-Korean ohjuksissa.



Union of Concerned Scientists -järjestön asiantuntija David Wright yhtyy kollegoidensa näkemykseen.

– Ensimmäinen vaihe näyttää käytännössä samalta (kuin aiemmassa ohjuksessa) mutta kahdella moottorilla. Toinen vaihe näyttää siltä kuin se pystyisi kantamaan kaksi kertaa enemmän polttoainetta. Näiden asioiden yhdistelmä tarkoittaa, että se todella on uusi, kyvykkäämpi ohjus, Wright sanoi Reutersin mukaan.

Näin se pystyisi ehkä myös kantamaan isompaa kuormaa.

Yksi avoinna oleva kysymys on se, millaista polttoainetta ohjus käyttää. Mikäli se toimii kiinteällä polttoaineella, se saadaan toimintakuntoon paljon nopeammin kuin jos käytössä olisi nestemäinen polttoaine.

Liikkuva alusta vai ei?

Pohjois-Korea halusi kuvien perusteella myös esittää, että sen uusi ohjus laukaistiin liikkuvalta alustalta. Se tekisi siitä entistä vaarallisemman, koska ohjuslavetin löytäminen ja tuhoaminen vaikeutuu.


Kuvissa ohjusta kuljetetaan jättimäisellä, yhdeksänakselisella ajoneuvolla, kun aiemmin nähdyissä on ollut kahdeksan akselia. Kuvissa ohjus myös nostetaan pystyyn lavetilla.

Itse laukaisukuvista on kuitenkin mahdoton päätellä, laukaistiinko ohjus lopulta kiinteältä alustalta. Yhdysvaltain mukaan satelliittikuvat ja tiedustelutiedot viittaavat siihen, että käytössä oli nimenomaan kiinteä alusta.

CNS-keskuksen asiantuntijat ennustavat myös, että Pohjois-Korea saattaa tehdä vielä yhden ohjustestin vakuuttuakseen Hwasong-15:n toimintakyvystä.

Tämä tiedetään, tätä ei

Tämä laukaisusta tiedetään

1. Pohjois-Korea laukaisi myöhään tiistaina testiohjuksen, joka kohosi noin 4500 kilometrin korkeuteen ja laskeutui mereen noin 950 kilometrin päässä laukaisupaikastaan. Lento kesti 53 minuuttia. Luvut ovat selvästi suuremmat kuin aiemmissa testeissä.

2. Pohjois-Korea kutsui ohjusta nimellä Hwasong-15, ja maan myöhemmin julkaisemien kuvien perusteella kyseessä näyttää olevan uusi, entistä isompi ohjus, jonka voimanlähteisiin ja muotoiluun on myös tehty muutoksia.

3. Amerikkalaisasiantuntija David Wright arvioi ohjuksen lentoradan perusteella, että sen kantama voi olla jopa yli 13 000 kilometriä. Silloin se yltäisi koko Yhdysvaltain alueelle.

4. Pohjois-Korea laukaisi ohjuksen Pyongsongista, noin 30 kilometriä pääkaupunki Pjongjangista pohjoiseen, mistä se ei aiemmin ole testilaukaisuja suorittanut. Laukaisu tapahtui liikkuvalta alustalta yön pimeydessä noin klo 2.30 paikallista aikaa, kun useimmiten testit on tehty aamulla. Maan arvellaan näin testanneen suorituskykyään eri olosuhteissa.

Tätä arvuutellaan

1. Epäselvää on, kuinka painava lasti kyydissä oli. Siksi ei voida sanoa, kuinka pitkälle ohjus todella kantaa, jos sen kyydissä olisi toimiva, painava ydinase. Jo kesällä aiemman testin yhteydessä arvioitiin, että ohjus voisi silti yltää ainakin Yhdysvaltain länsirannikolle.

2. Ei ole varmuutta, onko Pohjois-Korealla niin sanottu miniatyrisoitu ydinase, joka olisi tarpeeksi pienikokoinen asetettavaksi ohjuksen kärkeen. Pohjois-Korea on aiemmin esitellyt sellaista kuvissa, mutta niiden aitoutta ei ole voitu vahvistaa.

3. Ei tiedetä, onko Pohjois-Korealla toimiva niin sanottu paluulaite ohjuksen kärjessä. Sen pitää kestää ilmakehään paluun aiheuttama kuumuus ja törmäysvoima tuhoutumatta ja suojata näin ydinlatausta.

4. Ohjuksen tarkkuutta ei tiedetä, koska testiohjukset ovat aina pudonneet mereen. Tarkkuudella ei ole niin suurta merkitystä, jos ydinase on tarpeeksi tuhovoimainen. Pohjois-Korean syyskuun alussa tekemä kuudes ydinkoe oli selvästi voimakkaampi kuin toisen maailmansodan lopussa räjäytetyt atomipommit, mikä käynnisti spekulaatiot, että maa olisi räjäyttänyt ensimmäisen kehittyneemmän vetypomminsa. Varmuutta asiasta ei ole.

Lähteet: New York Times, Reuters, 38 North, Union of Concerned Scientists