Valtava savupatsas kohosi tulivuoren ylle – Balilla lomaileva Aku: ”Suurin kysymys on, miten pääsee kotiin” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Valtava savupatsas kohosi tulivuoren ylle – Balilla lomaileva Aku: ”Suurin kysymys on, miten pääsee kotiin”

Tulivuori Agungista röyhähtänyt savupilvi aiheutti sunnuntaina häiriöitä Indonesian Balin saaren lentoliikenteeseen.

26.11.2017 22:34

Ainakin 15 Balin lentovuoroa peruttiin, kun osa lentoyhtiöistä halusi välttää savun läpi lentämisen. Saaren päälentokenttää Denpasarissa ei kuitenkaan suljettu.

Tuulen ja savupilven suunnan takia häiriö on koskenut erityisesti Australian suunnan lentoja. Agung sijaitsee Balin koillispuolella, kauempana saaren suosituimmista turistialueista.

Ainakin 439 suomalaista on tehnyt matkustusilmoituksen Balille. Heillä ei ole hätää, kerrottiin ulkoministeriön viestintäpäivystyksestä. Matkustusilmoitusten määrä kasvoi sunnuntaina tasaiseen tahtiin.

Tulivuorenpurkaus vaikeuttaa lentoliikennettä Balin lähistöllä.­

Balilla etelärannikon Kutassa lomaileva kajaanilainen Aku Pekkarinen kertoi, ettei savupilvi ole näkynyt tai tuntunut turistien elämässä.

Turisteja askarruttaa Pekkarisen mukaan lähinnä se, aiheutuuko savupilvestä häiriötä lentoliikenteelle. Pekkarinen on lähdössä alkuviikosta kotimatkalle Hongkong Airlinesin lennolla, eikä yhtiö ollut ainakaan vielä ilmoittanut peruutuksista.

– Tosi rauhallista on ollut. Suurin kysymys on, miten pääsee kotiin, Pekkarinen sanoi STT:lle.

ILoveBali-matkatoimiston Eurooppa-osaston johtaja Toni Kallunki kertoi, että yhtiön asiakkaat eivät ole savupilveä juuri säikkyneet, vaikka lentoliikenne mietityttää.

– Tällä hetkellä tuulet puhaltavat savun etelän turistialueilta pois, Kallunki sanoi.

Savupilvi ei ole aiheuttanut lentoliikenteeseen samanlaista täysseisausta kuin vuonna 2010, kun islantilainen tulivuori Eyjafjöll purkautui.

Agung antoi elonmerkkejä jo syyskuussa, minkä jälkeen viranomaiset varoittivat, että vuori voi purkautua hyvin pian. Tuolloin 140 000 ihmistä pakeni alueelta, mutta monet palasivat koteihinsa tulivuoren rauhoituttua. Vuori purkautui viimeksi yli 50 vuotta sitten, jolloin lähes 1 600 ihmistä kuoli.

Indonesia sijaitsee Tyynenmeren tulirenkaan alueella, jossa mannerlaatat yhtyvät. Maassa on kaikkiaan noin 130 aktiivista tulivuorta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?