Tuija, Tuire

Ulkomaat

Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

Julkaistu:

Venäjä
Aseteollisuuden pitää Venäjän presidentin Vladimir Putinin mielestä olla valmistautunut tuottamaan sotamateriaalia lyhyellä varoitusajalla.
Vladimir Putin puhui asiasta keskiviikkona Venäjän puolustushallinnon virkamiehille.

– Kansantalouden kyky kasvattaa nopeasti puolustusalan tuotteiden ja palveluiden tarjontaa oikeana ajankohtana on ratkaisevaa Venäjän turvallisuuden kannalta, Putin sanoi Sky News -uutiskanavan mukaan.

Venäjän tiedotusvälineet tulkitsivat Putinin lausunnon tarkoittavan kehotusta teollisuudelle: varustautukaa sotaan.

Putinin mielestä varautuminen koskee niin valtio-omisteista kuin yksityistä teollisuutta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Putin on myös aikaisemmin puhunut runsaasti siitä, että Venäjän sotateollisuuden pitäisi kuroa länsimaat kiinni teknologisessa kehityksessä. Venäjä on viime vuosina investoinut sotilasteknologiaan ja aseharjoituksiin.

Putin keskusteli virkamiesten tapaamisessa syksyn Zapad 2017-sotaharjoitusten tuloksista. Syyskuussa järjestetyssä Zapad 2017-sotaharjoituksessa Venäjä harjoitteli yhdessä Valko-Venäjän kanssa. Länsimaissa harjoituksiin suhtauduttiin pelon sekaisin tuntein, IS kertoi.

Lännessä arveltiin, että harjoituksen taustalla olisi muu syy kuin pelkkä vuosittainen harjoittelu. Jotkut sotilasasiantuntijat pitivät harjoituksia mahdollisena hyökkäysharjoituksena kohti länttä.

Putin sanoi keskiviikon tapaamisessa Kremlin tiedotteen mukaan, että Zapadissa Venäjä saavutti monia sotaharjoitukselle asetettuja tavoitteita.

Onnistumisiksi on nähty esimerkiksi se, että Venäjä sai testattua mobilisaatiokykyään ja reservin kutsunnat onnistuivat. Lisäksi Venäjä pystyi onnistuneesti testaamaan, kuinka siviilikäytössä olevat ajoneuvot ja välineet voidaan siirtää sotilastarkoituksiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Niskaselle hävinneen venäläisen ratkaisu kisan lopussa yllätti kaikki – selittää nyt erikoista suksipäätöstään

    2. 2

      Karmivat kuvat: Suomalaisen kitaristin keskisormi irtosi yhtäkkiä kokonaan – kaikki tapahtui hetkessä

    3. 3

      Tv-katsoja kummastui katsoessaan Putousta – Roope Salminen kertoi totuuden ohjelman teosta

    4. 4

      Hugh Grant suree Notting Hill -näyttelijättären kuolemaa – ”Erittäin surullinen uutinen”

    5. 5

      Venäläisvastustajalta katkeraa kritiikkiä Iivo Niskasen käytöksestä kisan aikana: ”Itse en käytä tuollaisia keinoja”

    6. 6

      Iivo Niskasen ja Krista Pärmäkosken menestyksen takana on kuopiolainen aviopari: ”Kisapäivien paine on tässä parasta”

    7. 7

      Norjassa järkytyttiin Iivo Niskasen ylivoimasta – tähtihiihtäjä Sundby: ”Huomasimme yhtäkkiä, ettemme pysy kyydissä”

    8. 8

      Oluet mukaan pubista vaikka velaksi – näin alkoholilaki muuttuu heti ensi viikolla

    9. 9

      Nuori nainen tuli raskaaksi 30 vuotta vanhemmalle naimisissa olevalle pomolleen – teinitytön poikkeuksellinen ratkaisu muutti historiaa

    10. 10

      Olympiakisan suosikki yritti pysyä Niskasen vauhdissa – itki lohduttomasti maaliin päästyään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläisvastustajalta katkeraa kritiikkiä Iivo Niskasen käytöksestä kisan aikana: ”Itse en käytä tuollaisia keinoja”

    2. 2

      Niskaselle hävinnyt venäläinen pettyi rajusti – Jelena Välbeltä ytimekäs kommentti Iivon paremmuudesta

    3. 3

      Nyt tuli tuhti tili! Olympiavoiton ansiosta Iivo Niskanen nauraa matkalla pankkiin

    4. 4

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    5. 5

      Kirurgin kysymys jäi pysyvästi Tiina Jylhän mieleen: ”Missäs ne rouvan kortsut on?”

    6. 6

      Norjassa järkytyttiin Iivo Niskasen ylivoimasta – tähtihiihtäjä Sundby: ”Huomasimme yhtäkkiä, ettemme pysy kyydissä”

    7. 7

      Venäjällä harmitellaan Iivo Niskasen päävastustajan ratkaisevaa virhettä: ”Suomalainen oli ovelampi”

    8. 8

      Kanada otti pronssia miesten jääkiekossa, Niskaselle kultaa – IS seurasi olympiapäivän tapahtumia

    9. 9

      Karmivat kuvat: Suomalaisen kitaristin keskisormi irtosi yhtäkkiä kokonaan – kaikki tapahtui hetkessä

    10. 10

      Harri Kirvesniemeltä suoraa puhetta Niskaselle olympiakullan hävinneen venäläishiihtäjän toiminnasta – ”En voi ymmärtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    3. 3

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    4. 4

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    5. 5

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    6. 6

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    7. 7

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    8. 8

      Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

    9. 9

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen Johanna Matintalon kohulausunnosta: ”En olisi 22-vuotiaana voinut kuvitellakaan antavani sellaista”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Niskaselle hävinneen venäläisen ratkaisu kisan lopussa yllätti kaikki – selittää nyt erikoista suksipäätöstään

    2. 2

      Karmivat kuvat: Suomalaisen kitaristin keskisormi irtosi yhtäkkiä kokonaan – kaikki tapahtui hetkessä

    3. 3

      Tv-katsoja kummastui katsoessaan Putousta – Roope Salminen kertoi totuuden ohjelman teosta

    4. 4

      Hugh Grant suree Notting Hill -näyttelijättären kuolemaa – ”Erittäin surullinen uutinen”

    5. 5

      Venäläisvastustajalta katkeraa kritiikkiä Iivo Niskasen käytöksestä kisan aikana: ”Itse en käytä tuollaisia keinoja”

    6. Näytä lisää