Ulkomaat

Tallinnan Vanhassakaupungissa seisoo kaunis talo, jolla on painajaismainen historia – KGB kidutti 15-vuotiasta tyttöä kolme kuukautta

Julkaistu:

Teinitytöt Ageeda Paavel ja Aili Jürgenson eivät vaarasta piitanneet, kun räjäyttivät neuvostopatsaan Tallinnassa vuonna 1946. He joutuivat pahamaineiseen KGB:n tyrmään.
Helsingissä on sateinen syysilta, kun soitan Suomenlahden yli Tallinnaan. Tiedän, että toisessa päässä soi harvinaisuudeksi jäänyt lankapuhelin.

– Ageeda puhelimessa.

Jo nämä ensimmäiset sanat puhuttelevat.

Neuvostoaikana ei ollut tapana sanoa nimeään puhelimeen. Monille nykypäivän virolaisille tapa on jäänyt käyttöön, mutta ei Ageeda Paavelille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kolme päivää myöhemmin Tallinnassa on kaunis aurinkoinen päivä. Viron miehitysmuseossa vastassa on Ageeda Paavel, ilmielävä itsenäisyystaistelija. Sellainen, jolle presidentti on myöntänyt korkea-arvoisen kunniamerkin.

8. toukokuuta 1946, vain 15-vuotias Ageeda poistui kotoaan ja tapasi koulukaverinsa Aili Jürgensonin. He aikoivat räjäyttää venäläisten pystyttämän punatähtipatsaan Tallinnan Tõnismäellä. Ajankohta tihutyölle ei olisi voinut olla osuvampi. Seuraavana päivänä vietettäisiin ensimmäistä Voitonpäivää.

Puna-armeija oli kaatanut natsi-Saksan vuotta aiemmin. Neuvostomiehittäjille tulisi kova kiire pystyttää korvaava muistomerkki.

Nuorten suunnitelma oli jopa tyhmänrohkea. He lähtivät riittävän myöhään liikkeelle, jotta ihmisiä ei liikkuisi kaupungilla. Tõnismäellä vastassa oli miliisi. Paavelin ja Jürgensonin onneksi miliisi oli kiinnostuneempi tyttöystävästään kuin virantoimituksesta.

Ainoat ohjeet, mitkä tytöt tekoa varten saivat, tulivat ryhmään kuuluneilta pojilta. Samoilta, jotka hankkivat tyttöjen käyttämät räjähteet.

– Ottakaa pidempi sytytyslanka, niin ehditte itse pakoon, Paavel kertoo poikien sanoneen.

Motiivina teolle oli kosto. Venäläiset olivat Viroa miehittäessään tuhonneet yksi toisensa jälkeen virolaisille rakkaat muistomerkit. Tytöt halusivat venäläisten maistavan omaa lääkettään.

Tytöt olivat jo ehtineet alas Tõnismäeltä kun kuulivat räjähdyksen.

Kuulusteltava ja kidutettavana

Reilun viikon kuluttua räjäytystyöstä, tuntematon nainen puhutteli Paavelia ilta-aikaan kadulla. Nainen oli ystävällinen ja kehotti tulemaan hänen kanssaan. Paavel oli jäänyt kiinni. Ei koskaan selvinnyt kuka heidät paljasti.

Paavel joutui turvallisuuspoliisi KGB:n käsiin. KGB:n tilat sijaitsivat paraatipaikalla Tallinnan Vanhassakaupungissa. Kolme kuukautta häntä retuutettiin kellarisellistä yläkertaan kuulusteluihin.

Tutkinnan johtajana toimi KGB:n silloinen päällikkö, joka tivasi kerta toisensa jälkeen nimiä, joita Ageedalla ei ollut antaa. Paavel ja Jürgenson eivät kuuluneet mihinkään vastarintaliikkeeseen. Heidän kaveriporukassaan oli 11 aatteellista toveria, eikä yksikään aikuinen painostanut tai kannustanut heitä toimimaan. Tästä Paavel piti yksioikoisesti kiinni, vaikka kuulustelija sokaisi häntä kirkkaalla valolla ja karjui niin, että sylki lensi hänen kasvoilleen.

Suuremmalta fyysiseltä väkivallalta Paavel välttyi koko kesän jatkuneiden kuulustelujen aikana vuonna 1946. Läpsimistä ja läimäyttelyä oli.

Pahinta kidutusta oli se, ettei hänen annettu nukkua kunnolla kolmeen kuukauteen. Kuulusteluselli oli niin pieni, ettei siellä mahtunut kunnolla makaamaan.

Tuomio: kahdeksan vuotta vankeutta

Kuulustelujen päätyttyä Paavel tuomittiin neuvosto-vastaisten lento-lehtisten valmistamista ja levittämistä. Tuomiossa ei ollut sanaakaan patsaan räjäyttämisestä.

Tuomion tultua hänet vangittiin kolmeksi vuodeksi Patarein vankilaan, Tallinnan rantaan. Nyt 87-vuotiaan Paavelin silmät syttyvät ja jalka polkee lattiaa, kun hän muistelee, kuinka he ystäviensä kanssa kiusasivat Patarein vanginvartijoita raivostumiseen asti. Vankilatuomion jälkeen hänet karkoitettiin viideksi vuodeksi Siperiaan.

Jakutiassa hän työskenteli kaivoksissa hengenvaarallisissa oloissa. 25-vuotiaana hän pääsi palaamaan Viroon, vähin äänin. Tuomitun oli todella vaarallista puhua menneisyydestään.

Viiltävä hiljaisuus

Neuvostomiehityksen aikana virolaista yhteiskuntaa leimasi pelko. Tuomioista tai vainoista, omista tai läheistensä, ei voinut puhua. Liika pulina olisi voinut koitua kohtalokkaaksi.

Vasta vuonna 1991, Viron itsenäistymisen jälkeen, Paavel, monien kohtalotoveriensa tapaan, on alkanut puhumaan kokemuksistaan. Paavel on yksi liian harvoista, joiden kunnia on virallisesti palautettu.

Vuonna 1998 Viron presidentti Lennart Meri myönsi Paavelille ja Jürgensonille (nykyään Jõgi) kotkanristin ansiomerkit.

Pahamaineiset sellit Viron sydämessä

Tallinnan Vanhassakaupungissa, osoitteessa Pagari 1, avattiin heinäkuussa museona KGB:n pahamaineiset pidätyssellit. Talo on Tallinnan hienoimpia, 1912 valmistunut jugend-linna.

Samasta talosta myydään nyt luksusasuntoja, mutta vain ulkomaalaiset ovat kiinnostuneet niistä. Talolla on huono historia. Tunnettu sanonta on, että nelikerroksinen talo on Tallinnan korkein, koska sieltä näkee suoraan Siperiaan.

Museo-opas Ruth Rappold kertoo, että hän on löytänyt suvustaan toistakymmentä henkilöä, jotka joutuivat KGB:n kynsiin. Osa heistä ei koskaan palannut. Usein pidätyksen syyksi riitti väärä syntyperä, kuten inkerinsuomalaisuus.

Kymmenet tuhannet virolaiset joutuivat KGB:n tai sen edeltäjän NKVD:n kuulusteltaviksi vuosina 1940–1991. Tarkkaa lukua on mahdotonta sanoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt