Portugalin Algarvesta löytyi harvinainen esihistoriallinen hai, ”syvyyksien hirviö”

Syvissä vesissä elävä 80 miljoonaa vanha laji on edelleen tieteellinen mysteeri.

Portugalin Algarvessa kalastettiin viime kesänä ”dinosaurusten ajalta peräisin oleva hai”, kertoo portugalilainen SIC Noticias TV.

Tutkijat saivat pyydystettyä harvinaisen kaulushain kalastuslaivaan, jolla he työskentelivät Euroopan unionin projektissa, jonka tarkoitus on vähentää kaupallisen kalastuksen haittoja.

BBC:n mukaan portugalilaiset tiedemiehet nimesivät hain ”eläväksi fossiiliksi”, koska sen jäänteitä on löytynyt 80 miljoonan vuoden takaa. Se on yksi vanhimmista yhä elävistä lajeista.

Koiraskala oli 1,5 metriä pitkä ja se napattiin 700 metrin syvyydestä Portimãon lomakohteen vesistöstä.

Hailla on pitkä, luiseva, käärmeenkaltainen keho. Syvällä Atlantin valtameressä ja Australian, Uuden Seelannin ja Japanin lähistöllä elävän hain biologiaa tunnetaan hyvin vähän.

Hai on saanut nimensä sen kauluksenomaisesta 300 hampaan rivistöstä, joilla se pyydystää mustekaloja, kaloja ja toisia haita tekemällä yllätyshyökkäyksiä.

Portugalissa harvinainen hai on saanut nimityksen ”syvyyksien hirviö”. Ensimmäinen kaulushaita tutkinut tiedemies Samuel Garman uskoi, että sen käärmemäiset liikkeet ovat saattaneet aikoinaan inspiroida merimiesten tarinoita merihirviöistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?