Nuori brittinainen murhasi ventovieraan teinipojan Australiassa – järkyttävän kylmäverinen motiivi paljastui oikeudessa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Nuori brittinainen murhasi vento­vieraan teini­pojan Australiassa – järkyttävän kylmä­verinen motiivi paljastui oikeudessa

Australialaisnuorukaisen murhannut Jemma Lilley, 26, uhosi tappavansa jonkun ennen 25-vuotispäiväänsä.

Murha tapahtui Länsi-Australian Perthissä.

5.11.2017 10:15

Jemma Lilley, 26, ja Trudi Lenon, 43, todettiin syyllisiksi 18-vuotiaan nuoren miehen murhaan Australiassa, Sky News kertoo.

Naiskaksikko murhasi miehen Lilleyn omistamassa talossa Perthin kaupungin esikaupungissa viime vuoden kesäkuussa.

Oikeudenkäynnin edetessä selvisi, että brittiläisellä Lilleyllä oli erittäin voimakas pakkomielle, joka kohdistui sarjamurhaajiin.

Naisen tavoitteena oli tappaa ihminen ennen omaa 25-vuotissyntymäpäiväänsä. Hän oli myös kirjoittanut kirjan, jonka pääosassa oli sarjamurhaaja.

Murhaoikeudenkäynnissä oli näytillä aseita, joita poliisi oli takavarikoinut Lilleyn talolta. Talolta oli löytynyt muun muassa veitsisarja ja luusaha.

Asunto oli sisustettu kauhuelokuvien julisteilla ja muulla kauhurekvisiitalla.

British woman convicted of 'bucket list' murder of teenager in Australia https://t.co/PRTFoiVzy0— Sky News (@SkyNews) November 4, 2017

Jos ylläoleva twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Uhri löytyi pihalaattojen alta

Murhatyön aikaan yhdessä asunut naiskaksikko houkutteli heille entuudestaan tuntemattoman miehen mukaansa talolle, jossa he surmasivat nuorukaisen julmalla tavalla.

Ruumiin he hautasivat omakotitalon pihalaatoituksen alle, josta poliisit löysivät sen.

Lilley toi oikeudenkäynnin aikana ilmi, että ihmisen murhaaminen oli hänen henkilökohtaisella tehtävälistallaan, ja sen onnistuminen sai hänet tuntemaan olonsa suorastaan euforiseksi.

Lilleyn ja Lenonin suhde on sittemmin päättynyt. Naiset ovat syyttäneet toisiaan murhatyöstä.

Lopullisen tuomion murhasta naiset saavat helmikuussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?