Facebook: 126 miljoonaa amerikkalaista saattoi nähdä Venäjän tukemia poliittisia päivityksiä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Facebook: 126 miljoonaa amerikkalaista saattoi nähdä Venäjän tukemia poliittisia päivityksiä

Sosiaalisen median jätin mukaan venäläiset julkaisivat Yhdysvaltain presidentinvaalien alla kymmeniätuhansia poliittisia viestejä.

Facebook-yhtiön logo tietokoneen näytöllä.­

31.10.2017 1:22

Amerikkalainen Facebook kertoi maanantaina Venäläisten julkaisseen kaikkiaan 80 000 poliittista päivitystä ja mainosta Yhdysvalloissa marraskuussa pidettyjä presidentinvaaleja edeltäneen kahden vuoden aikana. Yhtiö arvioi noin 126 miljoonan amerikkalaisen voineen nähdä kyseisiä päivityksiä tuona aikana.

Uutistoimisto Reutersin mukaan kommentit ovat peräisi Facebookin amerikkalaisille lainsäätäjille antamasta lausunnosta.

Aikaisemmin Facebook on kertonut venäläisten hankkineen vaalien alla noin kolmetuhatta maksettua poliittista mainosta, joita levitettiin satojen Facebook-tilien avulla. Wall Street Journal -lehden mukaan kyseisen luvun arveltiin olevan laskettu alakanttiin, sillä se ei ottanut huomioon kaikkea sisältöä, esimerkiksi ilmaisia päivityksiä ja tapahtumakutsuja. Facebookin nyt ilmoittamassa luvussa mukana kerrotaan olevan myös tämänkaltainen sisältö.

Lehti kertoo kaikkien viestejä levittävien tilien liittyvän samaan Kremliä tukevaan Internet Research Agency -nimiseen yhtiöön. Facebookin mukaan suurin osa viesteistä käsitteli poliittisesti erimielisyyttä aiheuttavia aiheita, kuten aselakeja ja rotukysymyksiä. Facebook kertoo viestien tarkoituksena olleen aiheuttaa maassa poliittista jakautumista ja hyödyntää sitä omiin tarkoituksiin.

– Monet toistaiseksi näkemistämme mainoksista ja päivityksistä ovat järkyttäviä. Näyttää siltä että niiden tarkoituksena on ollut litätä yhteiskunnallista erimielisyyttä ja ajaa ihmisryhmiä toisiaan vastaan, yhtiön lausunnossa todetaan.

Lausunnon mukaan myös Twitter-palvelu on löytänyt tuhansia tilejä, joilla on yhteys venäläisiin toimijoihin.

Venäjän on todettu pyrkineen vaikuttamaan vuoden 2016 presidentinvaaleissa Donald Trumpin valituksi saamiseksi muun muassa tietovarkauksilla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?