Thaimaan kuninkaan viisipäiväiset miljoonahautajaiset päätökseen - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Thaimaan kuninkaan viisipäiväiset miljoonahautajaiset päätökseen

Thaimaan kuningas Bhumibol Adulyadejin viisipäiväiset hautajaiset päättyivät sunnuntaina.

29.10.2017 21:57

Näyttäviin juhlallisuuksiin kului yhteensä 90 miljoonaa dollaria eli noin 86 miljoonaa euroa.

Edesmenneen kuninkaan poika, kuninkaaksi noussut Maha Vajiralongkorn ja hänen siskonsa, prinsessa Maha Chakri Sirindhorn veivät isänsä jäännökset kultaisissa uurnissa säilytettäväksi kahteen Bangkokin temppeliin.

Jumalalliseen asemaan nostettu Bhumibol kruunattiin vuonna 1950. Hänen kuolemansa viime vuoden lokakuussa merkitsi thaimaalaisille historiallista murrosta. Kuningas tunnettiin yhdistävänä voimana syvästi jakaantuneessa maassa. Kuninkaan asemaa toki korostivat myös lait, joka kieltävät monarkian arvostelun.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?