Mystinen kappale ohitti Auringon – onko A/2017 U1 ensimmäinen havaittu kohde toisesta aurinkokunnasta? - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Mystinen kappale ohitti Auringon – onko A/2017 U1 ensimmäinen havaittu kohde toisesta aurinkokunnasta?

Tutkijoiden mukaan havainto saattaa olla historiallinen.

28.10.2017 4:29

Avaruustutkijat selvittävät parhaillaan, onko Auringon editse hiljattain kulkenut kappale mahdollisesti peräisin kokonaan toisesta aurinkokunnasta. Asiasta kertovan brittilehti The Guardianin mukaan kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun avaruuskiven alkuperä oltaisiin saatu jäljitettyä oman aurinkokuntamme ulkopuolelle.

– Jännittävää asiassa on, että kyseessä voi periaatteessa olla vierailija toisesta tähtijärjestelmästä, sano Greenwichin Royal Observatoryn astronomi Edward Bloomer lehden haastattelussa.

Asteroidi tai komeetta on saanut tässä vaiheessa nimekseen A/2017 U1. Tutkijat pitävät halkaisijaltaan alle 400 metrin kokoista kappaletta toistaiseksi lupaavimpana kohteena tällaiselle havainnolle. Alun perin Minor Planet Centerin julkaisussa kerrotun havainnon mukaan kappale liikkuu niin kovaa vauhtia, että sen uskotaan pääsevän Auringon ohi ilman että painovoima vetää sen sisäänsä.

Mysterious object seen speeding past sun could be 'visitor from another star system' https://t.co/fPp077Tid3— Guardian Science (@guardianscience) 27. lokakuuta 2017

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

The Guardianin haastatteleman tutkijan mukaan kappaleen alkuperä on mahdollista päätellä sen liikeradasta. Nyt havaitun kappaleen radasta voi päätellä, ettei se ole saanut vauhtia yhdenkään omaan aurinkokuntaamme kuuluvan planeetan painovoimasta. Sen uskotaan kulkevan aurinkokunnan läpi, jatkaen matkaansa edelleen kohti seuraavaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?