Ex-suurlähettiläs Hannu Himanen kertoo Venäjän häirinnästä – matkalaukkukin murrettiin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ex-suurlähettiläs Hannu Himanen kertoo Venäjän häirinnästä – matkalaukkukin murrettiin

Suomen entisen Moskovan-lähettilään Hannu Himasen mukaan Venäjän turvallisuuspalvelu halusi selvästikin tehdä tiettäväksi oman valvontansa.

Hannu Himasen mukaan paikalliset isännät Venäjän alueilla yrittivät järjestää hänen päivänsä niin täyteen ohjelmaa, että muille tapaamisille ei jäisi aikaa.

23.10.2017 6:03

Siitä on vain reilu vuosi aikaa, kun suurlähettiläs Hannu Himanen sulki Suomen Moskovan-suurlähetystön ovet viimeistä kertaa perässään, palasi Helsinkiin ja jäi heti kohta eläkkeelle.

Eläkepäiviään Himanen ei ole kuitenkaan viettänyt kiikkustuolissa keinuen, vaan hän on noussut nopeasti yhdeksi Suomen median kysytyimmistä Venäjä-kommentaattoreista. Perjantaina ilmestyi puolestaan hänen ensimmäinen Venäjä-analyysinsä kirjan muodossa.

Diplomaatteja pidetään ammattinsa vuoksi kiertelyn ja kaartelun mestareina, joilta toimittajien on turha toivoa suoraa julkista vastausta mihinkään. Tätä diplomatian periaatetta myös Himanen noudatti virassa ollessaan, mutta suurlähettiläs emeritukseen sääntö ei näköjään enää päde.

Länttä vai itää – Suomi ja geopolitiikan paluu (Docendo) on suorastaan puistattavan suorasukainen kirja Venäjästä, sen toimintatavoista ja tavoitteista – ja sen meihin suomalaisiin kohdistamasta paineesta.

Himasta itseään ei kuitenkaan puistata, ei sen paremmin suomalaisten kuin venäläistenkään mahdollinen reaktio kirjan sisältöön.

– Noudatan kirjassani sitä periaatetta, jonka havaitsin jo 1980-luvulla Moskovassa ja jonka opin myös nyt viimeisellä kaudellani. Venäläiset eivät lainkaan pidä hyssyttelystä, vaan he ovat keskenään tottuneet siihen, että asioista puhutaan suoraan ja käytetään joskus hyvin voimakastakin kieltä, Himanen kuvailee.

Himasen mukaan meillä Suomessa onkin vielä paljon oppimista, jotta osaisimme kohdata venäläiset oikein. Suoraa puhetta Venäjästä on turha pelätä, kunhan kaiken tekee selkeästi perustellen ja asiapohjalta – jolloin kaiken maailman russofobiasyyttelyt voi jättää täysin omaan arvoonsa.

– Itse pidän venäläisistä paljon. Venäjä on erittäin mielenkiintoinen ja loputtoman hieno sekä jännittävä maa. Eikä minulle tulisi mieleenkään, että olisin jotenkin venäläisvastainen tai kohdistaisin henkilökohtaisesti mitään Venäjää vastaan, Himanen korostaa.

– Mutta jo suurlähettiläänä otin tavakseni reagoida, jos havaitsin jonkun puhuvan potaskaa. Saatoin sanoa hänelle, että tuo ei ole totta, asia ei ole näin. Se säpsäytti, mutta koskaan minulle ei tullut mitään välirikkoa kenenkään kanssa.

Himanen nostaa kirjassaan esille monia vaikeita ja tähän asti jopa vaiettuja asioita. Yksi niistä on Suomen suurlähettilään kohtaama tarkoituksellinen häirintä, jota esiintyi erityisesti Moskovan ulkopuolelle tehdyillä maakuntamatkoilla.

Himasen viimeinen pesti Moskovassa alkoi vain viikkoa ennen kuin Vladimir Putin vannoi virkavalansa kolmannelle kaudelleen presidentiksi toukokuussa 2012.

Hannu Himasella oli tapana sulkea yksi hotellihuoneeseen jääneistä lentolaukuistaan pienellä lukolla.

Kirjassaan Himanen luonnehtii, että Putinin kolmannen kauden aikana Venäjä on muuttunut naapureidensa silmissä haastavasta kumppanista häiriköksi. Venäjän sisällä muutos on puolestaan näkynyt turvallisuusviranomaisten lisääntyneenä epäluulona ja kontrollina, mikä on kohdistunut entistä avoimemmin myös Moskovassa työskenteleviin länsidiplomaatteihin.

Himanen kertoo useita esimerkkejä tapauksista, jolloin hän koki venäläisviranomaisten taholta erilaista painostusta ja valvontaa. Kaikkea hän ei paljasta vielä nytkään, mutta erikseen kysyttäessä hän suostuu kertomaan hieman lisää.

Ikävinä ovat jääneet mieleen esimerkiksi kaksi erillistä tapausta, kun Himasen hotellihuoneessa oli käyty ja hänen matkatavaroitaan oli todistettavasti pengottu Moskovan ulkopuolelle suuntautuneiden matkojen aikana.

Himanen ei koskaan kuljettanut Venäjän alueille mukanaan mitään salassa pidettävää materiaalia, mutta silti hänellä oli tapana sulkea yksi hotellihuoneeseen jääneistä lentolaukuistaan pienellä lukolla.

– Lukko teki tehtävänsä, sillä kahdella matkalla saatoin havaita, että lukko oli murrettu. Molemmissa tapauksissa tein valituksen hotellin henkilökunnalle ja se johti mielenkiintoisiin reaktioihin, Himanen naurahtaa.

– Hotellin henkilökunta siis tiesi selvästikin siinä vaiheessa jo hyvin, että huoneessani oli käyty.

Himanen kertoo saaneensa myös tietää, että jotkut hänen Venäjän alueilla tapaamistaan paikallisista kansalaisaktivisteista olivat joutuneet jälkikäteen vaikeuksiin viranomaisten kanssa. Heitä oli kuulusteltu nimenomaan sen vuoksi, että he olivat tavanneet Suomen suurlähettilään.

Joskus häirintä kohdistettiin puolestaan Himaseen sekä hänen tapaamiinsa kansalaisaktivisteihin ja oppositiopoliitikkoihin jo varsinaisen vierailun aikana, kuten kävi Novosibirskissä.

– Tapaamisia häirittiin avoimesti. Tämä ei ollut lukuisilla maakuntamatkoillani ainutlaatuista, mutta Novosibirskissä häirintä oli poikkeuksellisen röyhkeää ja tunkeilevaa.

Novosibirskissä tapaamispaikan edustalle oli ilmaantunut esimerkiksi erikoisia mielenosoittajia, joiden ulkonäkö viittasi pikemminkin työhön Venäjän tuvallisuusviranomaisissa.

– Kun tulimme ulos taidemuseosta, törmäsimme kahteen nahkatakkiseen ”mielenosoittajaan”, joiden kylteissä oli syytöksiä salaisista tapaamisista. Nationalismiin kallistuva konservatiivinen isänmaallisuuden ilmapiiri oli käsin kosketeltava.

Himasen mukaan hän itse pääsi silti suhteellisen vähällä ja suhtautuminen häneen oli pääosin korrektia, toisin kuin esimerkiksi yhdysvaltalaisiin diplomaatteihin, joita häirittiin koko ajan systemaattisesti.

Eurooppalaisista diplomaateista koville ovat joutuneet esimerkiksi Baltian maiden lähettiläät. Julkisuudessa parhaiten muistetaan Viron suurlähettilääseen jo vuonna 2007 kohdistunut Nashi-nuorten mellakointikampanja niin sanotun Pronssisoturi-patsaskiistan aikana.

Himasen mukaan vaikeinta kansalaisaktivistien tapaamisen järjestelyissä oli usein se, että paikalliset isännät Venäjän alueilla yrittivät tarkoituksella järjestää hänen päivänsä niin täyteen ohjelmaa, että muille tapaamisille ei jäisi aikaa.

– Toisinaan piti oikein aktiivisesti karistaa isäntiä kannoilta, että muut tapaamiset onnistuivat.

Joskus puolestaan kävi niin, että henkilö ei saapunutkaan sovittuun tapaamispaikkaan ja kaikki viittasi siihen, että esteen syy oli mitä ilmeisimmin viranomaisissa. Kerran puolestaan sattui niin, että kansalaisaktivistien kanssa sovittuun tapaamisen näytti tulleen mukaan myös kutsumattomia vieraita.

– Kuiskuttelin siinä jo kollegoiden kanssa, että mitä teemme, kun havaitsin yleisön joukossa ylimääräisiä henkilöitä. Pian pari paikallista aktivistia nousikin itse seisomaan ja he pyysivät, että tilaisuudesta poistuisivat ne henkilöt, jotka eivät ole saaneet sinne kutsua.

– Paljastui, että sinne oli tullut kaksi niin sanotusti virallisten isäntien edustajaa. He jököttivät aikansa vielä paikallaan, mutta poistuivat sitten, kun nämä aktivistit suorastaan ajoivat heidät ulos.

Himasen mukaan hänellä ei koskaan ollut kansalaistapaamisissaan mitään salattavaa eikä hänellä ollut illuusiota myöskään siitä, etteikö myös niitä valvottu aina tavalla tai toisella.

Hannu Himasen asemapaikka oli Moskova.

Yleinen käsitys Venäjällä on, että käytännössä kaikissa oppositiopuolueissa ja kansalaisjärjestöissä on mukana aktiivisina toimijoina myös sellaisia henkilöitä, jotka on istutettu järjestöihin turvallisuusvianomaisten taholta ja joiden kaksoisrooli ei välttämättä paljastu koskaan.

Yksi erikoisista tapauksista sattui Permissä käynnin jälkeen, kun Himanen oli tavannut Perm-36-vankileirimuseon taustalla vaikuttaneita kansalaisaktivisteja. Leirimuseo on joutunut viranomaisten hampaisiin ja sitä on ajettu alas erilaisten tekosyiden nojalla, joista viimeisenä pisarana oli museota ylläpitäneen yhdistyksen julistaminen niin sanotun agenttilain perusteella ulkomaalaiseksi agentiksi.

Himasta kiinnosti leirimuseon kohtalo, joten hän tapasi Permissä käydessään myös leirimuseon taustalla olleita kansalaisaktivisteja. Jo paikan päällä hän huomasi, ettei tapaaminen miellyttänyt paikallisia isäntiä, ja muutama viikko myöhemmin hän saikin yhdeltä heistä moittimiskirjeen.

– Penseät vaikutelmat saivat ikävän vahvistuksen joitakin viikkoja käyntini jälkeen. Museotapaamistani ei pidetty ystävällismielisenä tekona.

Yhtenä tavallisimmista valvonnan muodoista Venäjällä nykyisin on puhelin- ja sähköpostiliikenteen seuranta. Lähetystössä tältä on suojauduttu, mutta maakuntamatkojen aikana matkapuhelin saattoi yllättäen alkaa käyttäytyä oudosti. Himasen mukaan monta kertaa näytti selvältä, että Venäjän turvallisuusviranomaiset eivät edes yrittäneet salata häneen kohdistuvaa valvontaansa.

– Kun turvallisuusviranomaiset viestittävät läsnäolostaan, tarkoituksena on tietenkin aina pelottelu. Pääosan valvonnastaan he pystyvät vaivatta suorittamaan niin, että sitä on tavallisen ihmisen mahdoton havaita, elleivät he erityisesti halua, että heidät huomataan, Himanen muistuttaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?