Rasmus, Asmo

Ulkomaat

Tältä kuulostaa Yhdysvaltain diplomaatteja Kuubassa riivannut ääni – AP julkaisi 1. nauhoituksen epäillystä ääniaseesta

Julkaistu:

Kuuba
Uutistoimisto AP:n mukaan äänestä on saatu tehtyä useita nauhoitteita, joita Yhdysvaltain laivasto ja turvallisuusviranomaiset parhaillaan tutkivat.
Uutistoimisto AP on saanut haltuunsa nauhoitteen, jolla kuullaan esimerkki Yhdysvaltain Kuuban-suurlähetystön työntekijöitä riivanneesta äänestä. Äänen uskotaan aiheuttaneen heille erilaisia oireita, ja Yhdysvaltain viranomaiset epäilevät, että kyseessä on jonkinlainen ääniase, jolla tehdään ”akustisia hyökkäyksiä”.

AP:n mukaan kyseessä on ensimmäinen julkisuuteen levinnyt nauhoite äänestä. Yhdysvaltain ulkoministeriö ei halunnut kommentoida uutistoimistolle äänitteen aitoutta.

Pätkän nauhoitteesta voi kuunnella alla olevalta videolta. Asiantuntijoiden mukaan äänen kuuleminen ei aiheuta fyysistä vahinkoa, kun sitä soitetaan lyhytkestoisesti normaaleilla taajuuksilla tavallisten äänentoistolaitteiden, kuten tietokoneen tai matkapuhelimen, kautta.

Jos video ei näy, voit katsoa sen myös suoraan Youtubesta tämän linkin kautta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

AP:n mukaan ääninauhaa on käsitelty digitaalisesti äänenvoimakkuutta nostamalla sekä taustamelua häivyttämällä, mutta muutoin siihen ei ole kajottu. Yksityiskohtaisempi tarkastelu paljastaa, että kyse on itse asiassa useammasta päällekkäisestä äänestä.

Toistaiseksi on epäselvää, minkälainen laite on tuottanut alkuperäisen äänen. Oireita saaneet lähetystön työntekijät ovat kertoneet kuulleensa ääntä suurella voimakkuudella toistettuna.

Myöskään äänen ja fyysisten oireiden suoraa yhteyttä ei ole saatu varmistettua. Yhdysvaltojen mukaan lähetystön työntekijät ovat kärsineet muun muassa kognitiivisista ongelmista sekä näkö-, kuulo- ja unihäiriöistä.

”Heillä saattaa olla enemmän tietoa kuin tiedämme tällä hetkellä”

Ulkoministeriön mukaan 22 amerikkalaisen oireet on ”lääketieteellisesti vahvistettu”, ja määrän uskotaan vielä nousevan. Tapaukset alkoivat viime vuonna, ja viimeisin vahvistettu tapaus on elokuulta.

AP:n mukaan äänestä on saatu tehtyä useita nauhoitteita, joita Yhdysvaltain laivasto ja tiedusteluviranomaiset parhaillaan analysoivat.

Kuuba on kiistänyt jyrkästi osuutensa mahdollisiin äänihyökkäyksiin. Yhdysvallat ei ole syyttänyt ketään suoraan, mutta se on kritisoinut Kuuban hallintoa kyvyttömyydestä suojella diplomaatteja.

– Me uskomme, että Kuuban hallitus kykenisi lopettamaan diplomaatteihin kohdistuvat hyökkäykset, Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö John Kelly kertoi torstaina Reutersin mukaan.

Ulkoministeriön tiedottaja Heather Nauert puolestaan epäili, että kuubalaiset tietävät hyökkäyksistä enemmän kuin ovat kertoneet.

– Kuuban kaltaisessa pienessä maassa, jossa hallitus saa tietoonsa paljon rajojensa sisäpuolella tapahtuvista asioista, heillä saattaa olla enemmän tietoa kuin tiedämme tällä hetkellä, Nauert sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    2. 2

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    3. 3

      Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

    4. 4

      Nyt puhuu viljelijä 300 000:n hanhen pellolta Elimäeltä – ”Kaikki eliöt kuuluvat samaan orkesteriin”

    5. 5

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    6. 6

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    7. 7

      Pelasimme peliä, josta internet puhuu – se on pelottava, koska se voi olla pian totta

    8. 8

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    9. 9

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    10. 10

      Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    7. 7

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    8. 8

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    9. 9

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    10. 10

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    2. 2

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    3. 3

      Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

    4. 4

      Nyt puhuu viljelijä 300 000:n hanhen pellolta Elimäeltä – ”Kaikki eliöt kuuluvat samaan orkesteriin”

    5. 5

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    6. Näytä lisää