Ulkomaat

Valtava kivimassa uhkaa irrota Mannen-vuoresta Norjassa – ”Halkeamat kasvavat huimaavaa vauhtia”

Julkaistu:

Norja
Vuoresta repeytyy irti valtava kappale.
Länsi-Norjan luonto kokee todennäköisesti hyvin pian valtavan iskun, kun Romsdalenin ylpeyksiin kuuluva vuori, jonka nimi on Mannen, uhkaa romahtaa. Valtava halkeama on ollut huolena jo vuodesta 2008 jälkeen vuoren Veslemannen-nimisessä osassa.

Lumihuippuinen Mannen ei ole sen jälkeen entisensä.

– Halkeamat kasvavat huimaavaa vauhtia. Massat ovat liikkuneet jopa senttimetrejä. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt näin suurten massojen liikkumista, mutta kukaan ei voi sanoa, milloin vuori romahtaa, geologi Lars Harald Blikra kertoo Verdens Gang -lehdessä.

Vuoresta uhkaa repeytyä yli 1 000 metriä korkea siivu, jonka koko on noin 180 000 kuutiometriä. Koko Norjan media seuraa vuoren kohtaloa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mahdollinen romahdus ei tule ainakaan paikallisille yllätyksenä, ja varautumistoimenpiteet on aloitettu. Vuoren halkeamiin pumpataan parhaillaan vettä. Vaara-alueella asuu viisi kotitaloutta Ruman kunnassa. Heidät on evakuoitu keskiviikkona.

Asukkaille evakuointi ei ole ensimmäinen kerta.

Norjan yleisradioyhtiö NRK seuraa vuoren tilannetta suorassa verkkolähetyksessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt