Turkista löytyi joulupukin hauta – tutkija: ”Aiomme jatkaa kaivamista, ehkä löydämme koskemattoman ruumiin” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Turkista löytyi joulupukin hauta – tutkija: ”Aiomme jatkaa kaivamista, ehkä löydämme koskemattoman ruumiin”

Arkeologit tekivät kirkon alta merkittävän löydön, joka saattaa muuttaa historiankirjoja yli tuhannen vuoden takaa.

Hautakammio löytyi Pyhän Nikolauksen kirkon alta Antalyan Demrestä. Oikealla kirkon seinässä oleva mosaiikki.

5.10.2017 22:02

Arkeologit ovat löytäneet Turkin Antalyasta hautakammion, jonka he epäilevät olevan joulupukin viimeinen leposija. Hautapaikka löytyi Antalyan Demressä sijaitsevan Pyhän Nikolauksen kirkon alta, uutisoi The Guardian.

Uutisessa joulupukilla tarkoitetaan Pyhää Nikolausta, katolisen ja ortodoksisen kirkon pyhimystä, joka on ollut antamassa hahmoa nykyiselle joulupukille. Pyhä Nikolaus toimi 300-luvulla piispana antiikin Kreikan Myrassa, jonka raunioiden ylle nykyinen Demre on rakennettu.

Tämän kirkon uumenista joulupukin hautapaikka löytyi.

– Olemme saavuttaneet erittäin hyviä tuloksia, mutta todellinen työ on vasta alkamassa. Aiomme kaivaa maata ja ehkä jopa löytää Pyhän Nikolauksen koskemattoman ruumiin, sanoi tutkija Cemil Karabayram.

Mikäli näin käy, historiankirjoja on raapustettava uudelleen, sillä nykytietämyksen mukaan Myraan haudatun Nikolauksen ruumis ryöstettiin Etelä-Italian Barin kaupunkiin 700 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Pyhimyksen haudan suojaksi rakennettiin kirkko, jossa Nikolauksen jäänteiden uskotaan sijaitsevan vielä tänäkin päivänä.

Pyhä Nikolauksen mukaan on nimetty monia kirkkoja useissa eri maissa.

Ortodoksisen kirkon verkkosivujen mukaan paavi salli tehdä Barista löytyneille jäänteille tieteellisiä tutkimuksia 1950-luvulla, joista vuonna 2005 selvisi, että Nikolaos olisi ollut noin puolitoista metriä pitkä ja hänellä oli murtunut nenä.

The Guardianin mukaan Turkissa tutkineet arkeologit kuitenkin uskovat, etteivät tarkoin varjellut jäänteet koskaan kuuluneetkaan Nikolaukselle, vaan samoille suunnalle haudatulle paikalliselle papille. Heillä on toivoa, että pyhimys on levännyt koko tämän ajan Demressä.

Antayan kaupunki on peräisin heettiläisten ajoilta, ja sen ympäristössä on useita arkeologisia kohteita. Alue on suosittu turisten keskuudessa ja siellä sijaitsee myös suomalaisten rakastama rantalomakohde Alanya.

Legenda hyväntekijästä muuttui joulupukkisaduksi

Nikolauksen Pyhimyksestä tiedetään loppujen lopuksi varsin vähän, ja suurin osa hänestä kertovasta tiedosta perustuu legendoihin, jotka ovat muokkautuneet aikojen saatossa.

Näin sai alkunsa myös legenda joulupukista, tai ainakin yksi niistä.

Kirkon seinämaalaus.

Pyhän Nikolauksen kerrotaan salaa auttaneen vähävaraisia ja erityisesti lapsia. Vuosisatojen saatossa Nikolaus sulautui joulupukiksi, hollanniksi Sinterklaasiksi, josta muodostui englanninkielinen nimitys Santa Claus.

Suomalaisen kirjallisuuden seuran mukaan legenda lahjoja jakavasta Nikolauksesta tuli Suomessa tunnetuksi 1800-luvun alussa. Tarun levitessä se yhdistyi suomalaisten joulunajan naamiohahmojen kanssa, jota kautta syntyi suomalainen joulupukki.

Aluksi pukki pukeutui harmaaseen nuttuun, mutta vaihtoi asunsa punaiseksi joulupukkihahmon kaupallistuttua Yhdysvaltojen ansiosta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?