Pohjois-Korean ohjus lensi yli Japanin – Etelä-Korean vastaus tuli muutaman minuutin sisällä

rac

Julkaistu:

Korean niemimaa
Etelä-Korea laukaisi kaksi omaa ohjustaan vain kuuden minuutin sisällä pohjoisen naapurinsa ohjuslaukaisusta, kertoo uutistoimisto Yonhap.
Pohjois-Korea laukaisi perjantaiaamuna jälleen ohjuksen Japanin yli. Yhdysvaltain mukaan Hokkaidon saaren yli lentänyt ohjus oli keskipitkän matkan ballistinen ohjus.

Yonhap-uutistoimiston mukaan Etelä-Korea vastasi pohjoisen naapurinsa ohjusiskuun lähes välittömästi laukaisemalla kaksi ballistista ohjusta. Etelä-Korean armeija kertoi ampuneensa Hyunmoo-2-ohjukset Koreoiden rajan läheisyydessä sijaitsevalta laukaisupaikalta vain kuuden minuutin kuluttua pohjoisen ohjuslaukaisusta.

Etelä-Korean puolustusministeriön mukaan Pohjois-Korean ohjus oli tässä vaiheessa edelleen ilmassa.

Yonhapin mukaan toinen ohjuksista osui Itä-Kiinan merellä, noin 250 kilometrin päässä sijaitsevaan kohteeseensa. Ohjuksen tekemä matka on yhtä pitkä kuin laukaisupaikalta on etäisyyttä Pjongjangiin.

Toinen etelän ohjuksista puolestaan putosi veteen jo matkansa alkuvaiheessa. Viranomaiset selvittävät syytä laukaisun epäonnistumiseen.

Etelä-Korean puolustusministeriön viranomainen painotti lehdistötilaisuudessa, että armeija kykeni nopeaan vastaukseen, koska se havaitsi etukäteen Pohjois-Korean valmistelevan ohjuslaukaisua. Tieto toimitettiin presidentti Moon Jae-inille, joka määräsi armeijan tekemään ohjusharjoituksen.


Uhkasi edellisenä päivänä upottaa Japanin

Pohjois-Korean ohjuslaukaisu tapahtui vuorokausi sen jälkeen, kun maa oli uhannut upottaa Japanin mereen ja muuttaa Yhdysvallat ”tuhkaksi ja pimeydeksi”. Uhkauksella Pohjois-Korea protestoi YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä kiristää siihen kohdistuvia sanktioita.

Kyseessä oli jo toinen kerta kuukauden sisään, kun Pohjois-Korea laukaisee ohjuksen Japanin yli. Japani on tuominnut ohjuslaukaisun voimakkaasti.

Myös Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson vaati, että Kiina ja Venäjä ryhtyvät suoriin toimenpiteisiin Pohjois-Koreaa vastaan.

– Kiinan ja Venäjän täytyy osoittaa, etteivät ne suvaitse näitä vastuuttomia ohjuslaukaisuja, Tillerson sanoi tiedotteessa.

YK:n turvallisuusneuvosto pitää asiaan liittyen hätäkokouksen perjantaina kello 21 Suomen aikaa.

Lue tästä 4. syyskuuta tehty IS-analyysi Pohjois-Korean tekemän ydinkokeen seurauksista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt