Yhdysvalloissa kouluammuskelu – yksi kuollut, kolme loukkaantunut

Välikohtaus sattui keskiviikkoaamuna paikallista aikaa Spokanessa Washingtonin osavaltiossa.

| Päivitetty

Poliisi ja pelastuslaitos saivat keskiviikkoaamuna paikallista aikaa hälytyksen kouluammuskelusta Freeman High Schoolista. Koulu sijaitsee Washingtonissa Spokanen kaupungin ulkopuolella Rockfordissa.

Uutistoimisto AP:n ja Reutersin pelastusviranomaiselta saaman tiedon mukaan ammuskelussa on kuollut yksi henkilö. Loukkaantuneita on kolme. Heidät on viety sairaalaan hoidettaviksi.

Asiasta muun muassa uutisoivan NBC Newsin mukaan surmansa saanut ja haavoittuneet ovat oppilaita. Spokanen poliisin mukaan näyttää siltä, että kuolonuhri yritti estää ampujaa.

Spokanen piirikunnan sheriffi Ozzie Knezovich sanoi uutistoimiston mukaan tapahtumapaikalla, että epäilty ampuja on otettu kiinni. Reutersin mukaan hän istui poliisiautossa.

People-lehti kertoo, että eräs Twitterissä koulun opiskelijana esiintyvä henkilö nimeltä Christina kertoo, että hänet on evakuoitu koulusta ja että laukauksia olisi ollut neljä. Hän on julkaissut tilillään myös kuvan.

At Freeman elementary currently. I am a junior, evacuated from the high school. At least 4 shots. pic.twitter.com/RnGbbbahbK— Christina✌🏽️ (@TheChristinaXX) 13. syyskuuta 2017

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös tästä.

Viranomaiset eivät ole kertoneet tarkemmin tapahtumien kulusta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?