Barbudan saareen ei saatu yhteyttä tunteihin – lopulta totuus tuhoista paljastui: ”Se mitä näin oli järkyttävää”

Jopa 60 prosentin Barbudan asukkaista kerrotaan jääneen kodittomaksi myrskyn tuhottua suuren osan saaren rakennuksista.

Superhurrikaaniksi kutsuttu Irma-myrsky on aiheuttanut laajoja tuhoja Karibianmeren saarilla, ja useiden ihmisten kerrotaan kuolleen.

Uutistoimisto Reutersin mukaan pahimmin kärsineisiin alueisiin kuuluu suoraan myrskyn reitille osunut Barbudan saari Karibialla. Ainakin yhden ihmisen uutisoidaan kuolleen saarella.

Saarivaltio Antigua ja Barbudan pääministeri Gaston Browne on kuvaillut tilannetta Barbudalla ”täydelliseksi tuhoksi”.

Uusi ennusteanimaatio: Näin Irma etenee.

Muun muassa ABC ja CNN uutisoivat, että 90 prosentin saaren rakennuksista ja ajoneuvoista on kerrottu tuhoutuneen myrskyssä. New York Timesin mukaan Browne on sanonut, että 95 prosenttia kaikista saaren rakennuksista on joko tuhoutunut tai vahingoittunut.

Keskiviikkona aamulla Barbudan arveltiin selvinneen myrskystä pienemmillä tuhoilla. Arvio näyttää osoittautuneen vääräksi mitä ilmeisemmin sen vuoksi, että kaikki viestintäyhteydet saareen olivat myrskyn jäljiltä poikki, ja tieto tuhojen laajuudesta saatiin viiveellä.

Video:Tekstitetty: Karibianmeren saarilla rakennuksista tuhoutunut ”yli 90 prosenttia.

Muun muassa The Guardian kirjoittaa Brownen kertoneen, että viestintäyhteydet olivat poikki Barbudan saarelle ainakin 12 tunnin ajan. Tuona aikana Antiguasta ei saatu yhteyttä myrskyn riepottelemaksi joutuneeseen sisarsaareen.

The New York Timesin mukaan viranomaisia Barbudalla ei pystytty tavoittamaan myrskyn jälkeen.

Totuus tuhojen laajuudesta ja vakavuudesta selvisikin vasta iltapäivällä, kun Browne todisti hävitystä itse ilmasta käsin.

– Se mitä näin oli sydäntä kouristavaa ja täysin järkyttävää, Browne sanoi ABS TV:lle New York Timesin mukaan.

– Barbuda on tällä hetkellä kirjaimellisesti raunioina, CNN kirjoittaa Brownen kommentoineen.

Muun muassa CNN:n mukaan Browne on sanonut, että jopa 60 prosenttia saaren asukkaista on joutunut kodittomaksi myrskyn seurauksena.

Puhelinyhteydet tai juokseva vesi saarella eivät edelleenkään toimi. Myös saaren ainoa lentokenttä kärsi myrskystä, jonka vuoksi viranomaiset joutuvat toimittamaan tarvikkeita saarelle vesiteitse tai helikopterilla.

Myrskyn kerrotaan jatkavan parhaillaan matkaansa Floridan osavaltiota Yhdysvalloissa.

Alla olevalla videolla näkyy, kuinka Irma-hurrikaani iskee Puerto Ricoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?