Uusi tuho seuraa jo Irman perässä? – myös trooppiset myrskyt Katia ja Jose voimistuivat hurrikaaneiksi - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Uusi tuho seuraa jo Irman perässä? – myös trooppiset myrskyt Katia ja Jose voimistuivat hurrikaaneiksi

Hurrikaani Irman moukaroidessa Karibian saaria Atlantilla ja Meksikonlahdella kehittyy jo uusia, voimakkaita myrskyjä.

7.9.2017 1:39

Korkeimpaan vitosluokkaan voimistunut Irma aiheutti keskiviikkona tuhoja Ranskalle kuuluvilla Karibianmeren saarilla, aiheuttaen ainakin kahden ihmisen kuoleman. Yön aikana myrskyn ennustettiin liikkuvan kohti Puerto Ricoa ja myöhemmin uhkaavan myös Kuubaa, Dominikaanista Tasavaltaa, Haitia ja Yhdysvalloissa Floridan osavaltion eteläosaa.

Satelliittikuvassa hurrikaani Irma kuvattuna iskeytymässä Barduban saareen keskiviikkona.

Samaan aikaan Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus kertoi kahden trooppisen myrskyn voimistuneen hurrikaaneiksi Meksikonlahdella ja Atlantilla. Keskuksen mukaan ykköskategorian hurrikaaniksi voimistuneen Jose-myrskyn keskus oli yöllä noin 1600 kilometriä itään Pienten Antillien saariryhmästä.

More bad news: We now have Tropical Storm #Jose in the Atlantic behind #Irma. Expected to become a hurricane in 36-48 hours. pic.twitter.com/pGP3gHLEcI— Steven Shepard (@POLITICO_Steve) September 5, 2017

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Meksikonlahden lounaisosassa niinikään ykkösluokan hurrikaaniksi muuttunut Katia-myrsky liikkui kohti Meksikon rannikkoa, jossa Veracruzin alueelle odotettiin rankkoja sateita.

Irman aiheuttamista tuhoista on toistaiseksi kärsitty Barduban saarella, jossa saarivaltion pääministeri kuvaili näkyä ”täydelliseksi tuhoksi”. Antiguan ja Barbudan saarivaltioon kuuluvalla saarella sähköt olivat kokonaan poikki tunteja sen jälkeen, kun myrsky oli rantautunut sille.

Myrskytuulet puhalsivat Fajardossa Puerto Ricossa keskiviikkona.

Iltakuudelta paikallista aikaa Irma oli ohittanut Britannialle kuuluvat Neitsytsaaret, liikkuen kohti länttä ja luodetta noin 26 kilometrin tuntivauhdilla. Myrskytuulet ovat puhaltaneet korkeimmillaan yli 80 metriä sekunnissa, ja Irman mahdollista reittiä ja lähipäivien voimakkuutta on yritetty ennustaa samalla kun evakuoinnit sen oletetulta reitiltä ovat jatkuneet.

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on julistanut hätätilan maalle kuuluville Neitsytsaarille, Floridan osavaltioon ja Puerto Ricoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?