Historiallisen suuri maastopalo riehuu Los Angelesissa – kaupunkiin julistettu hätätila

Yhdysvaltain Kalifornian Los Angelesissa riehuu sen historian suurimmiksi kuvaillut maastopalot.


Kaupungissa ja osavaltiossa on julistettu hätätila ja sadat ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa.

Viime viikon lopulla alkaneet tulipalot ovat levinneet jo noin 2 000 hehtaarin alueelle. Los Angelesin pormestari Eric Garcetti julisti kaupunkiin hätätilan lauantaina ja kehotti Kalifornian kuvernööriä Jerry Brownia tekemään saman osavaltion tasolla. Brown julisti hätätilan Kaliforniassa sunnuntaina, kertoi BBC.

Kaliforniaa koetellut lämpöaalto ja voimakkaat tuulet ovat edesauttaneet palojen leviämistä.

Maastopalot ovat riehuneet myös muualla läntisessä Yhdysvalloissa. Montanassa ja Washingtonissa on evakuoitu tuhansia ihmisiä, ja osavaltioissa on julistettu hätätila.

Maastopalot ovat piinanneet aluetta jo viikon ajan. Kaliforniaa on koetellut lämpöaalto ja osavaltio kärsii usein kuivuudesta. Kovat tuulet ovat edesauttaneet palon leviämistä.

Uutiskanava CNN:n mukaan paloja vastaan on valjastettu taistelemaan yhdeksän helikopteria.

Paloja on yritetty hillitä muun muassa vedellä.

Vettä pudotettiin Sun Valleyn yllä Los Angelesissa.

CNN:n mukaan yli 12000 palomiestä on sammutustöissä ympäri osavaltiota.

Ihmiset kerääntyivät katsomaan maastopaloja La Tuna Canyonissa, Burbankissa lähellä Los Angelesia.

Maastopalot ovat riehuneet Los Angelesin lisäksi myös muualla Kalifornian osavaltiossa. Kuvan mies lähti evakkoon palojen alta koiriensa kanssa lähellä Orovilleä osavaltion pohjoisosassa.

Maastopalojen vuoksi monet ovat joutuneet lähtemään kodeistaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?