Trump twiittasi uhmakkaasti Pohjois-Korean tilanteesta – puolustusministeri Mattis kommentoi heti

James Mattisin mukaan Yhdysvalloilla ”on aina diplomaattisia ratkaisuja”.

Yhdysvaltain puolustusministerin James Mattisin mukaan diplomatialle on vielä tilaa Pohjois-Korean ohjusuhittelun käsittelyssä. Mattis kommentoi asiaa sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump oli twiitannut puheiden ajan olevan ohitse.

Mattis tapasi Etelä-Korean puolustusministerin Song Young-Moon keskiviikkona. AFP:n mukaan Mattis kommentoi asiaa matkalla tapaamiseen.

– Meillä on aina diplomaattisia ratkaisuja. Jatkamme yhteistyötä. Minä ja ministeri (Young-Moo) jaamme vastuun kansalaistemme ja intressiemme suojelusta, ja näistä asioista me olemme täällä keskustelemassa, Mattis sanoi AFP:n mukaan.

– Emme ole koskaan valmiita.

Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean välit kiristyivät entisestään Pohjois-Korean ammuttua tiistaina ballistisen ohjuksen Japanin Hokkaidon saaren yli.

Ohjus hajosi kolmeen osaan ennen kuin putosi Tyyneenmereen.

  • Katso kuvaa ohjuslaukaisun aiheuttamasta hälytyksestä jutun otsikon alla olevalta videolta.

Trump otti ohjuskokeeseen kantaa kovin sanoin jo eilen. Hänen mukaansa ”kaikki vaihtoehdot ovat käytettävissä”.

– Maailma on kuullut Pohjois-Korean uusimman viestin kovaa ja selkeästi. Tämä hallinto on ilmaissut halveksuntansa naapureitaan kohtaan, kaikkia Yhdistyneiden kansakuntien jäseniä kohtaan sekä kansainvälisesti hyväksyttävän käytöksen minimirajoja kohtaan, Trump sanoi lausunnossaan.

Pohjois-Korean uutistoimisto KCNA puolestaan sanoi tiistain ohjuskokeen olevan ”ensimmäinen askel Tyynenmeren sotilasoperaatiossa ja merkittävä alkusoitto Guamia kohtaan”. Yhdysvalloilla on useita tärkeitä tukikohtia Tyynellämerellä sijaitsevalla Guamin saarella. Pohjois-Korea on uhannut Guamia aiemmin elokuussa. Trump puolestaan uhkasi Pohjois-Koreaa ”tulella ja raivolla, jollaista maailma ei ole ennen nähnyt”.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?