Kahdeksannella kuukaudella raskaana ollut Savanna, 22, löytyi murhattuna joesta – poliisi löysi vastasyntyneen vauvan yläkerran naapurista - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kahdeksannella kuukaudella raskaana ollut Savanna, 22, löytyi murhattuna joesta – poliisi löysi vasta­syntyneen vauvan yläkerran naapurista

Yhdysvaltain Pohjois-Dakotassa on paljastunut raaka henkirikos. Poliisi ei ole toistaiseksi kertonut, oliko raskaana olleen naisen ruumiissa merkkejä synnytyksestä tai keisarileikkauksesta.

29.8.2017 4:41

Yhdysvaltain Pohjois-Dakotassa sijaitsevan Fargon kaupungin poliisi ilmoitti maanantaina, että paikallinen pariskunta saa syytteet 22-vuotiaan Savanna Greywindin sieppaukseen ja murhaan liittyvästä salaliitosta.

Kahdeksannella kuukaudella raskaana ollut, apulaishoitajana työskennellyt Greywind katosi elokuun 19. päivä. Hänen ruumiinsa löydettiin Red River -joesta viime sunnuntaina.

Murhattuna löydetyn Savanna Greywindin vauvan laskettu aika oli syyskuussa.

Kajakeilla liikkuneiden melojien löytämä, puunkarahkaan juuttunut ruumis oli kääritty muoviin ja sen ympärille oli kiedottu ilmastointiteippiä.

– Savanna joutui julman ja väkivaltaisen rikoksen uhriksi. Sydämemme ovat raskaat, kun suremme tämän nuoren naisen menetystä, Fargon poliisipäällikkö David Todd kertoi maanantaina lehdistötilaisuudessa, josta ovat uutisoineet lukuisat yhdysvaltalaismediat.

Minneapolis Star Tribune -lehden mukaan Greywindin sieppauksesta ja murhasta vangitut Brooke Crews, 38, ja William Hoehn, 32, ovat vanhempiensa kanssa samassa asunnossa asuneen Greywindin yläkerran naapureita. Pariskunta otettiin kiinni viime viikon loppupuolella.

Greywind nähtiin viimeisen kerran elossa Crewsin ja Hoehnin asunnossa, jonne hän oli mennyt auttamaan ompeluprojektissa. Kun poliisit menivät käymään asunnossa viisi päivää naisen katoamisen jälkeen, he löysivät sieltä pariskunnan lisäksi terveen, vastasyntyneen vauvan.

Jos yllä olevat Crewsin ja Hoehnin kuvat ei näy, voit katsoa ne myös täältä.

Nyt viranomaisten huostassa olevan vauvan uskotaan olevan Greywindin odottama lapsi, mutta asia varmistuu vasta dna-testien tulosten selvittyä. Poliisi ei kertonut maanantaina, oliko Greywindin ruumiissa merkkejä synnytyksestä tai keisarileikkauksesta.

Greywindin etsintöihin osallistuneet vapaaehtoiset löysivät naapuriosavaltio Minnesotan puolella olevalta maatilalta ”epäilyttäviä esineitä” samoihin aikoihin, kun Greywindin ruumis löytyi joesta. Löydön vuoksi Minnesotan viranomaiset tutkivat paikkaa mahdollisena rikospaikkana.

Maatila on ollut tyhjillään 20–30 vuotta, ja sen omistajan kerrotaan toimivan yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Crews ja Hoehn ovat asuneet yhdessä noin kolmen vuoden ajan. Heistä aiempaa rikostaustaa on Hoehnilla, joka tuomittiin 30 päiväksi vankeuteen perheväkivallasta viime vuonna. Star Tribunen mukaan oikeuden pöytäkirjoista käy ilmi, että uhrina oli Crews.

Hoehn tuomittiin myös vuonna 2012 lapsen pahoinpitelystä, josta hän sai vuoden vankeustuomion. Uhri oli miehen oma, pikkulapsi-ikäinen poika, joka sai pahoinpitelyssä useita murtumia kalloonsa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?