Näin Trump ja Niinistö puhuivat lehdistölle Valkoisessa talossa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Näin Trump ja Niinistö puhuivat lehdistölle Valkoisessa talossa

Julkaistu: 28.8.2017 23:20

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi maanantai-iltana Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin.

  • Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi tammikuussa virkavalansa vannoneen Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin.

  • Niinistö saapui autolla kello 22.17 Valkoisen talon eteen. Neljän sekunnin kättelyn jälkeen he siirtyivät Oval Officeen eli presidentin työhuoneeseen.

  • Kaksikko piti tapaamisen jälkeen lehdistötilaisuuden.

23.54: Trump sanoi kunnioittavansa Kanadaa, mutta totesi Naftan olevan yksipuolinen sopimus, josta Yhdysvallat on kärsinyt.

23.52: Trumpin mukaan muuria Meksikon vastaiselle rajalle tarvitaan yhä. Hänen mukaansa muuri estää huumeiden virtaamisen Yhdysvaltoihin. Lisäksi muuria tarvitaan turvallisuuden näkökulmasta, Trump sanoi.

– Me saatamme rahoittaa sen Yhdysvaltojen kautta, mutta lopulta Meksiko maksaa sen.

23.51: Trumpilta kysyttiin aikooko hän edelleen saada Meksikon maksamaan Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle rakennettavasta muurista. Trump sanoi, että Meksiko maksaa tavalla tai toisella.

– Suomi ei olisi koskaan allekirjoittanut Naftaa, Trump sanoi.

– Nafta on kauhein sopimus, joka on koskaan allekirjoitettu.

23.49: Niinistö kertoi keskustelleensa Trumpin kanssa Venäjästä. Niinistö kuitenkin sanoi, ettei koe Suomen tai itsensä olevan mikään neuvonantaja Venäjän suhteen. Niinistö peräänkuulutti jälleen dialogia.

23.48: Trump sanoi Yhdysvaltojen olevan aina valmis auttamaan Suomea, jos tarve niin vaatisi. Trump sanoi Suomen olevan kunnioitettu niin sotilaallisesti kuin muutenkin ja toivoi, ettei Yhdysvaltojen apua kuitenkaan tarvittaisi.

23.47: Trumpilta kysyttiin Yhdysvaltojen väleistä Venäjään. Trump sanoi uskovansa, että maat tulevat vielä toimeen.

– Venäjä kunnioittaa Suomea ja se on hyvä. Mielestäni Suomi pärjää hyvin Venäjän kanssa ja toivon, että myös Yhdysvalloilla on tulevaisuudessa hyvät välit Venäjän kanssa, Trump sanoi.

23.47: Trump ehdotti, että kaksikko vastaisi vielä yhteen kysymykseen. Hän antoi Niinistön valita kysyjän.

23.46: Niinistön mukaan keskustelut vaatisivat kuitenkin osapuolten kunnioitusta ja luottamusta siihen, että sopimuksen ehtoja noudatetaan.

23.45: Niinistöltä kysyttiin Trumpin suunnitelmasta koskien Afganistania. Niinistöltä kysyttiin, kunnioittaisivatko talebanit mitään sopimusta. Niinistö korosti Suomen olleen mukana kaikissa yrityksissä ratkaista tilanne Afganistanissa.

– Meidän täytyy yrittää kaikin mahdollisin keinoin ratkaista tilanne. Se on jatkunut pitkään, vuosikymmeniä, Niinistö sanoi.

23.44: – Seison seriffi Joen armahduksen takana, Trump sanoi.

23.41: Trumpilta kysyttiin arizonalaisseriffin Joe Arpaion armahtamisesta.

– Häntä kohdeltiin uskomattoman epäreilusti, Trump sanoi.

Trumpin mukaan Arpaio on erinomainen lainvalvoja ja monet vaalit voittanut. Trump kertoi aiempien presidenttien armahtaneen rikollisia.

23.39: Trump kertoi Suomen ja Yhdysvaltojen olevan samaa mieltä siitä, että maat haluavat puhtaan ilman.

23.38: – Me olemme erittäin suojelevia sen alueen suhteen, Trump vastasi kysymykseen, mitä Yhdysvallat olisi valmis tekemään, jos tilanne Itämerellä eskaloituisi.

23.37: Trumpilta kysyttiin, pitääkö hän Venäjää turvallisuusuhkana. Trump sanoi pitävänsä useita maita turvallisuusuhkina.

– Nämä kaikki uhat pystytään käsittelemään, jos tarve vaatii.

23.34: Niinistöltä kysyttiin, mitä neuvoja hän voi antaa liittyen siihen, miten suhtautua Venäjään.

– Meidän pitää olla hyvin varovaisia siinä, ettei nämä suuret sotaharjoitukset aiheuta vahingossa ongelmia, Niinistö sanoi.

– Mielestäni on tärkeää tehdä jatkossakin töitä Naton kanssa edistääksemme dialogia Venäjän kanssa.

23.33: Trumpilta kysyttiin Harvey-myrskystä ja siitä, miten suuria tuhoja kärsineitä alueita tuetaan. Trumpin mukaan kongressi neuvottelee rahoituksesta ja hän uskoo Texasin saavan sen, mitä tarvitsee. Trumpin mukaan Texas ”nousee jaloilleen” hyvin nopeasti.

23.32: Niinistö kertoi Suomen ottaneen vastaan Arktisen neuvoston puheenjohtajuuden Yhdysvalloilta. Niinistö sanoi odottavansa lisää yhteistyötä Yhdysvaltojen ja Suomen välillä.

23.31: Niinistö kertoi Suomen kannustavan dialogiin. Esimerkkinä hän kertoi, kuinka Suomi on tehnyt töitä lentoturvallisuuden parantamiseksi Itämeren yllä.

23.31: Niinistön mukaan keskustelut keskittyivät turvallisuuspolitiikkaan. Niinistön mukaan keskusteluissa nousi esiin muun muassa Naton läsnäolo Euroopassa ja Itämerellä.

23.30: Niinistö kiitti Trumpia lahjoituksesta Fulbright Finland -säätiölle. Niinistö myös halusi tervehtiä niitä amerikkalaisia, joilla on suomalaisia sukujuuria.

23.29: Niinistö kommentoi Harvey-myrskyä.

23.28: Trump kertoi Yhdysvaltojen ja Suomen tavoittelevan molempia osapuolia hyödyttävää kaupankäyntiä.

23.27: Trump onnitteli Suomea sadan vuoden itsenäisyydestä.

23.26: Trumpin mukaan kiitteli Suomen panosta terrorismin vastaisessa taistelussa ja kehui Suomen olevan alan huippuja kyberturvallisuudessa.

23.25: Trump sanoi amerikkalaisten seisovan suomalaisten tukena terrorismin edessä. Trump kutsui Turun hyökkäystä terrori-iskuksi.

23.25: – Me olemme voimakkaampia ja vahvempia kuin aiemmin, Trump sanoi liittyen myrskystä selviämiseen.

23.24: Trump kuvaili amerikkalaisten olevan yksi suuri perhe.

23.23: Trump kertoi julistaneensa hätätilan Louisianaan. Trumpin mukaan tärkeintä on suojella ihmisten turvallisuutta.

– Traagiset ajat tuovat esiin parhaimmat puolet amerikkalaisissa, Trump sanoi.

– Näemme naapureiden auttavan naapureita, tuntemattomien auttavan tuntemattomia.

23.21: Trump kommentoi Harvey-myrskyä ja sen aiheuttamaa tuhoa Texasissa ja Louisianassa. Trump kiittää viranomaisia ja pelastustyöntekijöitä heidän panoksestaan.

– Tällaista ei tuskin koskaan ole aiemmin ollut, Trump sanoi.

23.21: Presidentit Sauli Niinistö ja Donald Trump kävelevät lehdistön eteen.

23.20: Varapresidentti Mike Pence tulee saliin. Pence istuu eturivissä.

23.17: Toimittajat valmistautuvat Trumpin ja Niinistön lehdistötilaisuuteen Valkoisessa talossa. Kaksikon yhteisen lehdistötilaisuuden on määrä alkaa pian.

Tuoreimmat osastosta