Harvey saavutti mantereen – meteorologi: ”Voimakkaimman näköinen hurrikaani, jonka olen satelliitilla koskaan nähnyt”

Hurrikaanin myrskynsilmä saavutti Yhdysvaltain mantereen aamukuudelta Suomen aikaa.

Tunnettu yhdysvaltalainen meteorologi Brad Panovich sanoo, ettei hän ole uransa aikana kohdannut yhtä voimakkaan näköistä hurrikaania kuin Harvey.

– Tuo on voimakkaimman näköinen hurrikaani, jonka olen satelliitilla koskaan nähnyt, Panovich kirjoitti Twitterissä.

Hän mainitsi nähneensä Yhdysvalloissa monta hurrikaania – Lilin, Herminen, Katrinan, Ritan, Wilman, Isabelin, Gustavin ja Iken.

Panovich julkaisi twiittinsä lauantaiaamuna Suomen aikaa, kun Harveyn myrskynsilmä oli työntymässä rannikolle. Se saavutti mantereen aamukuudelta.

Charlottessa työskentelevä Panovich lukeutuu the Washington Postin mukaan maan arvostetuimpien meteorologien joukkoon. Amerikan meteorologinen yhdistys palkitsi hänet hiljattain erinomaisesta työstä televisiossa.

That's the strongest looking hurricane on satellite I have ever seen at #Landfall in the U.S. #Harvey pic.twitter.com/XKDaRM2DrG— Brad Panovich (@wxbrad) August 26, 2017

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Myös toinen huippumeteorologi Eric Fisher kommentoi hurrikaania samoihin aikoihin Twitterissä.

– Näyttää sellaiselta, jonka voisi nähdä läntisellä Tyynellämerellä... harvinainen peto Yhdysvalloissa. Täydellinen symmetria. Vaarallinen ja häikäisevä samaan aikaan, Bostonissa työskentelevä Fisher tuumi.

Hengenvaarallinen Harvey on luokiteltu neloskategorian hurrikaaniksi. Tuulet puhaltavat reilusti yli 200 kilometrin tuntivauhtia.

Hurrikaanin tieltä on paennut tuhansia ihmisiä Texasin ja Louisianan osavaltioissa.

Looks like something you'd see out in the west Pacific...rare beast stateside. Perfect symmetry. Dangerous and dazzling the same time. pic.twitter.com/WmYTeupp2W— Eric Fisher (@ericfisher) August 26, 2017

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

If sheltering in place for Hurricane #Harvey: 📢Listen to officials 📱Let family know you're okay 🔋Charge deviceshttps://t.co/jWYsguabtu— FEMA (@fema) August 25, 2017

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?