Sotilaita päin hyökännyt ammuttiin Brysselin keskustassa

Sotilaat ampuivat heitä päin hyökänneen veitsimiehen Brysselin keskustassa.

| Päivitetty

Mies oli hyökännyt kohti kahta sotilasta Brysselin keskustassa perjantaina illalla, kertoo yleisradioyhtiö RTBF. Brysselin syyttäjän mukaan hyökkääjä on kuollut, kertoo uutistoimisto AFP.

Aiemmin Belgian syyttäjäviranomainen oli kertonut ammutun olleen hengissä, mutta kriittisessä tilassa. Syyttäjän mukaan epäillyllä ei ole ollut terrorismiyhteyksiä.

RTBF:n mukaan veitsimies oli somali, joka oli huutanut ”Allahu Akbar” ennen hyökkäystään. Sotilaat saivat lieviä vammoja: toinen kasvoihin ja toinen käteen.

– Tietojemme mukaan kyseessä on 30-vuotias mies, jolla ei ole ollut terroristiyhteyksiä, kertoo syyttäjän tiedottaja.

Tiedottajan mukaan kyseessä oli silti terrori-isku.

Kuvien mukaan poliisi on eristänyt alueen ja pelastushenkilökuntaa on kaduilla. Paikallisen median mukaan isku tapahtui Boulevard Emile Jacqmainilla Brysselin keskustassa.

Silminnäkijän mukaan hyökkääjä oli aseistautunut pitkällä machete-veitsellä.

A man with a machete attacked soldiers on patrol in #Brussels centre, now shot dead. #brusselsattacks #bruxelles #attentat #breakingnews pic.twitter.com/Bpt6wli73w— Thomas da Silva Rosa (@tdasilvarosa) August 25, 2017

Tiedot tapahtumien kulusta ovat kuitenkin vielä epäselviä, kertoo STT. Telegraphin haastattelema Freddie Martyn kertoo nähneensä paikalla runsaasti poliiseja.

– Hain juuri veljeni juna-asemalta. Näimme kaksi tai kolme ambulanssia, kolme armeijan koiraa, kymmenen poliisia ja saman verran sotilaita, Martyn kertoo.

– Ilmeisesti mies hyökkäsi sotilaan kimppuun machete-veitsen kanssa ja kaikki tapahtui hyvin nopeasti. He (sotilaat) luulivat hänellä olevan pommin. He ampuivat häntä kaksi kertaa, Martyn jatkaa.

Hyökkäys tapahtui illalla kello kahdeksan jälkeen paikallista aikaa

Brysselin keskustassa on partioinut aseistautuneita sotilaita viime vuoden tuhoisten terrori-iskujen jälkeen.

Juhannuksen alla belgialaissotilaat surmasivat räjähdevyötä kantaneen henkilön Brysselin rautatieasemalla. Hän ehti laukaista räjähteen, mutta kukaan muu ei loukkaantunut. Iskijä oli 36-vuotias Marokon kansalainen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?