Ulkomaat

Huumeongelma räjähti käsiin Yhdysvalloissa – Ryan, 26, oli juuri pääsemässä hoitoon, kun hänet löydettiin kuolleena

Julkaistu:

Yhdysvallat
Amerikan opioidikriisin keskiössä Länsi-Virginiassa asuva pariskunta menetti poikansa juuri kun tämä oli pääsemässä hoitoon.
Asioiden piti olla menossa parempaan päin. Huntingtonissa Länsi-Virginiassa asuvien Cecilia ja Bobby Brownin 26-vuotias poika Ryan oli kamppaillut heroiiniriippuvuuden kanssa toisesta yliopistovuodestaan lähtien.

Takana oli kaksi yliannostusta, kodista kadonneita tavaroita, pelkoa ja toivottomuutta. Mutta huhtikuussa 2014 Ryan voi hyvin ja oli jatkamassa opintojaan. Ja mikä tärkeintä: hän oli vihdoin päässyt julkisen Medicaid-sairausvakuutuksen piiriin ja oli jonossa kahteen vieroitusohjelmaan.

– Kolme päivää myöhemmin hänet löydettiin ostoskeskuksen Macy’s-vaatekaupan vessasta yliannostukseen kuolleena, äiti Cecilia Brown kertoo.


Yhdysvallat kamppailee ennennäkemättömän huume-epidemian kanssa, jonka keskiössä ovat opiaattipohjaiset reseptilääkkeet ja halvempi opiaattijohdannainen, heroiini. Koko maassa yliannostustapaukset ovat vuoden 1999 jälkeen nelinkertaistuneet.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

The New York Timesin mukaan vuonna 2016 huumeet tappoivat ainakin 59 000 amerikkalaista. Viime viikolla presidentti Donald Trump puhui opiaattikriisistä kansallisena hätätilana.


Länsi-Virginiassa yliannostukset ovat yleisempiä kuin missään muualla Yhdysvalloissa: täällä tapauksia oli viime vuonna kahdeksan kertaan enemmän kuin vuosituhannen vaihteessa. Huntingtonissa kerrottiin viime kesänä tapahtuneen 26 yliannostusta vain muutaman tunnin aikana. Osavaltion hautauskuluihin varaamien rahojen kerrotaan loppuneen kuukausia etuajassa, osin huumekuolemien vuoksi. Kriisi on räjähtänyt käsiin.

Ongelmat alkoivat 1990-luvulla, kun lääkeyhtiöt alkoivat markkinoida opiaattipohjaisia kipulääkkeitä voimakkaasti Appalakkien alueen osavaltioissa, joissa asui paljon kovaa fyysistä työtä tekeviä ihmisiä. Paikallisen Charleston Gazette-Mail -lehden selvityksen mukaan osavaltion apteekkeihin toimitettiin vielä vuosien 2007 ja 2012 välillä kahta opiaattipohjaista lääkettä määrä, joka vastaa 433:a pilleriä jokaista asukasta kohden.

– Lihaskipuun voitiin määrätä 90 pilleriä. Lääkkeitä oli niin paljon, ettei etelän pikkupaikkakunnilla ollut tarpeeksi ihmisiä niitä varten, joten pillerit päätyivät kaduille, Brown kuvailee.


Kun opiaattien määräämistä alettiin vihdoin rajoittaa, siirtyivät jo koukkuun jääneet ihmiset ostamaan heroiinia kadulta ja yliannostusten määrä alkoi kasvaa. Tällä hetkellä ongelmana on, että huumekauppiaat sekoittavat heroiiniin vahvaa fentanyyliä, jonka annostelu on vaikeaa.

Hiiliteollisuuden romahduksen aiheuttama työttömyys ja näköalattomuus ovat edesauttaneet huumekriisiä Länsi-Virginiassa. Mutta täällä huumeet eivät ole enää pitkään aikaan olleet pelkästään köyhien ja syrjäytyneiden ongelma.

– Itse asiassa osavaltiossa ei ole monta ihmistä, jota asia ei olisi koskettanut perheenjäsenen, ystävän tai kollegan kautta, Brown sanoo.


Neula kädessä kuolleina löydetään tavallisia, työssä käyviä perheenisiä ja -äitejä. Ohion osavaltion puolella poliisi julkaisi viime vuonna järkyttävän kuvan autoon huumeiden vuoksi sammuneista miehestä ja naisesta, joiden takana istuu lapsi turvaistuimessa.

Ryankaan ei Brownin mukaan ollut nuori, joka yleensä yhdistetään heroiiniriippuvuuteen.

– Hänellä oli yliopistostipendi, hän urheili, soitti selloa ja auttoi kirkossa äänentoiston kanssa. Jos joku olisi sanonut minulle kymmenen vuotta sitten että pojastani tulee heroiiniriippuvainen, olisin pitänyt sitä hulluna.

Presidentti Donald Trumpin ja republikaanien yritykset päästä eroon Obamacare-terveydenhuoltojärjestelmästä huolestuttavat Brownia. Edeltäjä Barack Obaman mukaan nimetty uudistus laajensi vuonna 2010 julkisen sairausvakuutuksen kattamaan miljoonia pienituloisia amerikkalaisia.

– Ryan ei olisi koskaan saanut Medicare-korttiaan ilman Obamacarea. Usein riippuvuuden kanssa kamppailevilla ei ole minkäänlaista vakuutusta, vaikka he olisivatkin töissä ensimerkiksi ravintolassa, Brown sanoo.

– Heidät on saatava hoitoon silloin kun he tarvitsevat apua. Muuten heidät menetetään.

”Katson päivittäin, kuinka ihmisiä kuolee”

– Täällä kyse ei ole mielestäni enää kriisistä vaan kulttuurisesta normista. Jokainen tietää ihmisiä, joiden perheessä on huumeongelmia, sanoo Etelä-Virginiassa pahimmin huumeiden riivaamiin alueisiin kuuluvan Mercerin piirikunnan valtuutettu Greg Puckett.

Puckett johtaa paikallista huumeiden­vastaista työtä tekevää järjestöä. Näkymä on tällä hetkellä lohduton.

– Katson näitä tilastoja päivittäin ja näen, kuinka ihmisiä kuolee.

Puckettin mukaan elämien lisäksi huumeet tuhoavat alueen jo valmiiksi heikossa kunnossa olevan talouden.

– Huumeisiin liittyvän rikollisuuden täyttämiin vankiloiden pyörittämiseen ja vankien hoitamiseen menee enemmän rahaa kuukaudessa kuin mitä talouden kehitystoimiin, pelastuspalveluihin ja terveydenhuoltoon menee yhteensä kokonaisen vuoden aikana.

Mitä tilanteelle voitaisiin sitten tehdä? Puckettin mukaan opetus ja koulutus on tärkeässä roolissa huumeiden vastaisessa taistelussa. Lääkereseptien yletön määrääminen olisi myös saatava kuriin.

– Mutta tässä on jo kyse sukupolvista. 20 vuoden aikana syntyneitä ongelmia ei saada korjattua edes 40 vuodessa, hän sanoo synkkänä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt