Uljas

Ulkomaat

Charlottesvillessa kaikkiaan kolme kuollutta – auton syöksy väkijoukkoon tallentui videolle

Julkaistu:

Kuljettajan kerrotaan olevan poliisin hallussa.
Kuolonuhrien määrä Charlottesvillessa lauantaina tapahtuneiden väkivaltaisuuksien aikana on noussut kolmeen, kertoi kaupungin edustaja uutistoimisto AFP:n mukaan. Aiemmin yhden ihmisen kerrottiin kuolleen ja 19 loukkaantuneen auton syöksyttyä väkijoukkoon lauantaina järjestetyssä äärioikeiston mielenosoituksessa.

Ylläolevasta ikkunasta voit katsoa videon tilanteesta.

Amerikkalaismedian mukaan menehtynyt on 32-vuotias nainen. Teosta pidätettynä taas on 20-vuotias mies, jota epäillään muun muassa toisen asteen murhasta.

Yhden ihmisen kuolemaan ja parinkymmenen loukkaantumiseen johtanut tilanne sattui iltapäivällä, kun kovaa vauhtia liikkuneen Dodge Challenger -henkilöauton nähtiin kaahaavan kovaa vauhtia kohti väkijoukkoa ja törmäävän päin ihmisiä ja kadulla olleita autoja. Tämän jälkeen kuljettajan nähtiin peruuttavan takaisin päin törmäyspaikalta.

Washington Post -lehden mukaan muutamaa tuntia myöhemmin kaksi poliisia menehtyi poliisihelikopterin pudottua maahan kaupungin liepeillä. Onnettomuuden syystä ei ole tietoa, mutta poliisien kerrotaan olleen avustamassa mielenosoitusten rauhoittamisessa.

Kaiken kaikkiaan ainakin 34 ihmisen kerrotaan loukkaantuneen lauantain väkivaltaisuuksissa äärioikeiston ja vastamielenosoittajien välillä. Pienessä Charlottesvillessa järjestettyyn äärioikeiston kokoontumiseen osallistui satoja uusnatseja, Ku Klux Klanin jäseniä ja niin sanotun alt-right-liikkeen kannattaja. Vastamielenosoituksiin kerrotaan osallistuneen niin ihmisoikeusjärjestöjä kuin yksittäisiä rasismin vastustajia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

  2. 2

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  3. 3

    Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

  4. 4

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  5. 5

    Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

  6. 6

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  7. 7

    Suomen uintitähti pääsi eroon poikkeuksellisesta maksimisykkeestään – sydän lyö nyt aivan eri tavalla kuin 2 vuotta sitten

  8. 8

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  9. 9

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  10. 10

    Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  2. 2

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  3. 3

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  4. 4

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  5. 5

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  6. 6

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  7. 7

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  8. 8

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  9. 9

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  10. 10

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

  2. 2

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  3. 3

    Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

  4. 4

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  5. 5

    Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

  6. Näytä lisää