Kymmeniä ihmisiä kuollut tuhkarokkoon Romaniassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kymmeniä ihmisiä kuollut tuhkarokkoon Romaniassa

Julkaistu: 23.6.2017 23:05

Romaniassa 30 ihmistä on kuollut tuhkarokkoon, ilmoittivat maan terveysviranomaiset perjantaina.

Suurin osa kuolonuhreista on lapsia.

Vuoden 2016 jälkeen yli 7 200 romanialaista on sairastunut tuhkarokkoon, joka on viruksen aiheuttama herkästi tarttuva infektio.

Tuhkarokkoa ehkäistään rokotuksin. Maailman terveysjärjestö WHO neuvoo ottamaan kaksi rokoteannosta, joista ensimmäinen annetaan vauvan täyttäessä vuoden. WHO:n mukaan rokotekattavuuden pitäisi olla 95 prosenttia.

Romaniassa ensimmäisen rokotuksen kattavuus on vain 80 ja toisen rokotuksen 50 prosenttia. Alhainen rokotekattavuus johtuu paitsi Romanian köyhyydestä myös rokotteiden puutteesta ja huonosta terveydenhoidon tilasta.

Romanian hallitus ajaa parhaillaan läpi lainsäädäntöä, jonka mukaan kouluun pääsisivät vain lapset, jotka ovat saaneet rokotuksen.

Ongelmaa pahentaa se, että jotkut vanhemmat kieltäytyvät rokottamasta lapsiaan. Lisäksi eräät uskonnolliset ryhmät ja julkisuuden henkilöt ovat käynnistäneet rokotusvastaisia kampanjoita.

WHO varoitti maaliskuussa tuhkarokkotapausten kasvusta Euroopassa. Eniten tapauksia on ollut Romanian lisäksi Italiassa. Tautitapauksia on ollut myös Ranskassa, Saksassa, Puolassa, Sveitsissä ja Ukrainassa.

Torstaina kuusivuotias leukemiaa sairastanut poika kuoli tuhkarokkoon Italiassa. Pojan vanhemmat olivat kieltäytyneet rokottamasta lastaan.

Tuhkarokko tarttuu kosketus- ja pisaratartuntana ja ilmateitse.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?