Indonesialle kuuluvalla Balin paratiisisaarella myydään koiranlihasta valmistettua ruokaa pahaa aavistamattomille turisteille, kertoo Australian yleisradioyhtiö ABC.
Kanavan ajankohtaisohjelma The 7.30 Report esitti maanantai-illan lähetyksessään todisteita, jotka on kerännyt Balilla neljän kuukauden ajan peitetehtävissä työskennellyt australialaisen Animals Australia -eläinsuojelujärjestön työntekijä.
– Aloitin tutkinnan pistokokeilla ja tutustuin Balin täysin säätelemättömän koiranlihateollisuuden avaintekijöihin. Lopulta he kutsuivat minut mukaan, kun he varastivat, metsästivät, myrkyttivät ja tappoivat koiria, turvallisuussyistä vain etunimellään Luke esiintyvä mies kertoo.
Ohjelmassa esitetyllä videolla paikallinen katuruoan myyjä ensin myöntää Lukelle myyvänsä ”koirasatayta”. Satay on Indonesiassa ja Malesiassa yleinen ruokalaji, jossa maustettu ja vartaaseen aseteltu liha grillataan ja tarjoillaan kastikkeen kanssa.
Myyjä ei mitenkään peittele asiaa, sillä hänen moponsa kyydissä olevan myyntilaatikon kylkeen on liimattu lihan laatuun viittaava saksanpaimenkoiran kuva. Rannalle päästessä ääni kuitenkin muuttuu kellossa.
Kuva saaren etelärannikolla sijaitsevalta Padang Padang -rannalta.
Siellä myyjä tarjoaa aurinkotuoleissa lojuville australialaisturisteille satay-annosta yhdellä dollarilla.
– Mysteeripussi. Mitä se sisältää? Kanaa? yksi turisteista kysyy.
– Satayta, myyjä vastaa.
– Kanasatayta, ei koiraa? turisti kysyy.
– Ei. Ei koiraa, myyjä sanoo.
– Olen onnellinen niin kauan, kunhan se vain ei ole koiraa, turisti sanoo ja tekee kaupat ateriasta.
Video on kuvattu laadukkaammasta majoituksesta tunnetulla Seminyakin alueella sijaitsevalla 66 Beach -hiekkarannalla.
”Mikään ei valmistanut minua siihen, kuinka brutaalia metsästys oli”
Koiranlihan syöminen ei ole Balilla laitonta, mutta eläinten julma surmaaminen ja lihan saastuttaminen myrkyllä sen sijaan ovat.
Luke esiintyi Balilla paikallisesta keittiöstä kiinnostuneena dokumentintekijänä. Paikallisen ravintolan omistaja kutsui miehen seuraamaan, kuinka hänen 83-vuotias isänsä metsästää koiria saaren pohjoispuolella sijaitsevalla Kintamanin alueella.
Isä kertoi Lukelle teurastavansa noin tusinan verran koiria viikossa. Miehen itsensä mukaan hän tekee niin, koska ei korkean ikänsä vuoksi enää saisi muita töitä.
– Eläimiin kohdistuvan julmuuden tutkijana olen tottunut julmuuteen, mutta mikään ei valmistanut minua siihen, kuinka brutaalia koirien metsästäminen kylässä oli, Luke kertoo ohjelmassa.
Katukoira tarkkaili jalkakäytävän liikennettä Balin Kutassa syyskuussa 2010.
– Keskityin kameratyöhön, mutta sisälmyksiäni kouraisi, kun kuulin koirien huutavan ja ulisevan kauhusta ja surusta, mies jatkaa.
The 7.30 Report -ohjelmassa kerrotaan myös koirien teurastamisesta, jota tehdään muun muassa metallitangoilla hakkaamalla. ABC:n mukaan osa kuvamateriaalista oli niin järkyttävää, ettei sitä voinut julkaista.
Luken mukaan ampuminen oli humaanein lopettamistapa, jota hän todisti tutkinnan aikana. Mies joutui myös näkemään, kuinka myrkytetty koiranpentu menehtyi vain muutamassa minuutissa.
– Silitin sitä sen kuollessa ja löysin itseni pyytämästä anteeksi kanssaihmiseni julmuutta, Luke muistelee.
Myrkyt ja rabies uhkana ihmisillekin
Australialaisasiantuntijan mukaan koiria myrkytetään syanidilla, joka ei tuhoudu kuumentaessa. Mitä enemmän myrkyttämällä surmatun eläimen lihaa ihminen syö, sitä suurempi terveysriski kohdistuu myös häneen itseensä.
Pieni altistus aiheuttaa muun muassa pahoinvointia, ripulia ja hengitysvaikeuksia, mutta pitkäaikaisen altistuksen tuloksena saattaa olla jopa kuolema.
Koiranlihabisneksen toimijat eivät myöskään piittaa rabiesriskialueista, joilta he niin ikään keräävät koiria. Koirien siirtäminen riskialueilta muihin saaren osiin on laissa kielletty.
Lukuisista paratiisirannoistaan tunnettu Bali on myös suomalaisten matkaajien suosima lomakohde.
Rabies leviää koiran syljen välityksellä, ja vuoden 2015 jälkeen Balilla on todettu 20 ihmisen kuolleen tautiin.
Koiranlihateollisuus ei ole katoamassa toistaiseksi mihinkään Balilta. Osa paikallisista uskoo lihan olevan terveellistä erityisesti talviaikaan, ja katukauppiaiden lisäksi koiranlihasta valmistettua ruokaa myyvät myös ravintolat.
– Turistit kävelevät kadulla ja näkevät satayta myyvän ravintolan. Mutta he eivät tajua sitä, että kirjaimet ”RW” ravintolan ovessa tarkoittavat sitä, että siellä tarjoillaan koiranlihaa, toteaa Animals Australian kampanjajohtaja Lyn White.
Whiten mukaan koirien syöminen ei ole Balilla kovinkaan vanha perinne, vaan sen toi saarelle mukanaan pieni kristitty vähemmistö. Koirien syömistä vastaan taistelee Balilla muutamien aktivistien ja poliitikkojen lisäksi myös paikallinen eläinsuojelujärjestö BAWA.
Sen mukaan saarella tapetaan vuosittain ruoaksi noin 70 000 koiraa, joiden lihaa myydään ainakin 70 ravintolassa.