Huonekaveri oli ainoa länsimaalainen, joka näki Otto Warmbierin kiinnioton Pohjois-Koreassa –”Sanaakaan ei sanottu” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Huonekaveri oli ainoa länsimaalainen, joka näki Otto Warmbierin kiinnioton Pohjois-Koreassa –”Sanaakaan ei sanottu”

Washington Postin mukaan Danny Gratton oppi tuntemaan Otto Warmbierin matkan aikana.

20.6.2017 3:21

Maanantaina kuolleen Otto Warmbierin huonekaveri Danny Gratton kertoo Washington Post -lehdessä, kuinka yhdysvaltalaisopiskelija pidätettiin Pjongjangin kansainvälisellä lentoasemalla 2. tammikuuta 2016.

Gratton ja Warmbier olivat turistiryhmän kaksi sinkkumiestä, joten heidät oli majoitettu Pohjois-Koreassa samaan huoneeseen.

– Otto oli vain todella mahtava kaveri, joka joutui hirvittävimpään mahdolliseen tilanteeseen, jota kukaan ei koskaan uskoisi. Se on asia, joten mielestäni länsimaissa ei vain ymmärretä. Emme vain pysty käsittämään tuon diktatuurin takana olevaa pahuutta, Gratton sanoo.

Maailman sulkeutuneimmasta valtiosta poistumassa ollut kaksikko saapui lentoaseman turvatarkastukseen viimeisten joukossa. Warmbier vietiin erilliseen huoneeseen, mutta Gratton luuli sen olevan rutiinitarkastus, sillä siinä vaiheessa mikään ei viitannut ongelmiin.

– Sanaakaan ei sanottu. Kaksi vartijaa vain tuli ja yksinkertaisesti taputti Ottoa olkapäästä ja johdatti hänet pois. Minä vain sanoin hieman hermostuneesti, ”no, emme enää näe sinua”. Noissa sanoissa on suuri ironia, hän kertaa haastattelussa.

Opinion: Otto Warmbier’s North Korea roommate speaks out https://t.co/n13hb9srWr— Washington Post (@washingtonpost) June 19, 2017

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

– Se oli siinä. Se oli viimeinen kerta koskaan, kun näin Otton fyysisesti. Olin ainoa ihminen, joka näki, kun Otto vietiin pois. Otto ei vastustellut. Hän ei näyttänyt olevan peloissaan. Hän tavallaan hymyili puolittain.

Warmbier tuomittiin 15 vuodeksi pakkotyöhön maaliskuussa 2016, kun hänen todettiin varastaneen hotellista Pohjois-Korean hallinnon propagandakyltin. Vapautuessaan viime viikolla hän oli koomassa.

Warmbierin yllättävää vapauttamista Pohjois-Korea perusteli ”humanitaarisilla syillä”.

– Valitettavasti, poikamme pohjoiskorealaisten käsissä saama hirveä ja tuskallinen kaltoinkohtelu varmisti sen, ettei muu lopputulos ollut mahdollinen kuin tänään kokemamme surullinen loppu, Warmbierin perhe totesi tiedotteessaan.

Warmbierin Pohjois-Koreassa saamat hoitotoimenpiteet ovat hämärän peitossa. Läheisten mukaan miehen tilasta saattoi päätellä, että hän oli joutunut fyysisen pahoinpitelyn kohteeksi.

Gratton sanoo, ettei Yhdysvaltain hallitus tai Pohjois-Korean vierailun järjestänyt yritys ole ottanut häneen missään vaiheessa yhteyttä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?