Rodman lahjoitti Trumpin kirjan Kim Jong-unille – vei Pohjois-Koreaan myös lastenkirjan ja merenneitopalapelin

Julkaistu:

Pohjois-Korea
Pjongjangissa vieraileva koripallotähti ei ilmeisesti ainakaan vielä ole päässyt tapaamaan Pohjois-Korean diktaattoria, jota hän on aiemmin kutsunut ystäväkseen.
Pohjois-Koreassa parhaillaan vierailulla oleva koripallotähti Dennis Rodman on lahjoittanut maan johtajalle Kim Jong-unille kopion Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kirjasta Art of Deal, kertoo Reuters.

Vuonna 1987 julkaistu muistelmateos kuvaa Trumpin lapsuutta ja uran etenemistä New Yorkissa, ja se sisältää myös liike-elämän neuvoja. Kirjan kirjoitti Trumpin kanssa yhteistyössä toimittaja Tony Schwartz.

Schwartz on sittemmin kertonut katuvansa työtä, koska kokee kirjan tuoneen Trumpille ansaitsematonta mainetta. Kirjassa Trump paljastaa muun muassa neuvotteluita koskevat pääperiaatteensa, joita hän käytännössä pitää menestyksensä salaisuutena.

Kyseisiin periaatteisiin kerrotaan kuuluvan erilaisia mantroja, kuten ”ajattele isosti” ja ”maksimoi mahdollisuutesi”.


Reutersin mukaan Rodmanin lahjoittama kopio teoksesta ei ollut Trumpin signeeraama. Uutistoimisto AP:n julkaisemissa kuvissa näkyi, kuinka Rodman ojensi kirjan urheiluministeri Kim Il-gukille.

Washington Postin mukaan Rodman lahjoitti isännilleen myös nimikirjoituksellaan varustettuja pelipaitoja, luksussaippuaa, Missä Vallu? -kirjan sekä merenneitopalapelin. Kahden viimeksi mainitun uskotaan päätyvän Kim Jong-unin pienelle tyttärelle, jota Rodman pääsi pitämään vauvana sylissään edellisen vierailunsa aikana.

”Hän on ainoa ihminen maailmassa, jolla on tämä ainutlaatuinen asema”

Rodman on toivonut tapaavansa vierailullaan myös itse Kim Jong-unin, mutta ainakaan toistaiseksi toive ei näytä toteutuneen. Hän on kuitenkin ehtinyt tapaamaan Pjongjangissa jo Pohjois-Korean olympiaurheilijoita, joiden joukossa kerrotaan olleen myös judon kultamitalistin An Kum-aen sekä naisten koripallojoukkueen.

Washington Postin mukaan Rodmanin nähtiin myös vierailevan maan ”ikuisen presidentin” Kim Il-sungin eli Kim Jong-unin isoisän synnyinpaikassa. Aiemmilla vierailuillaan Rodman kuvattiin Kim Jong-unin kanssa yhdessä muun muassa koripallo-ottelussa, ja mies on kutsunut diktaattoria myös ystäväkseen.


Rodman tuntee henkilökohtaisesti myös Trumpin, sillä hän osallistui taannoin kilpailijana tämän aiemmin vetämään Diili-ohjelmaan. Eksentrisistä otteistaan tunnettu ex-koripalloilija on kutsunut myös presidenttiä pitkäaikaiseksi ystäväkseen.

– Hän on ainoa ihminen maailmassa, jolla on tämä ainutlaatuinen asema, tämä uskomaton etuoikeus olla ystävä sekä presidentti Trumpin että marsalkka Kim Jong-unin kanssa. Hän yrittää tuoda rauhaa maiden välille, Rodmanin agentti Chris Volo kommentoi Rodmanin sosiaalisessa mediassa julkaisemalla videolla.

Rodmanin vierailu on herättänyt spekulaatioita Trumpin mahdollisesta osuudesta asiaan. Rodman itse on kuitenkin kiistänyt olleensa yhteydessä Valkoiseen taloon ennen vierailuaan. Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean välit ovat viime aikoina kiristyneet entisestään muun muassa jälkimmäisen tekemien ohjuskokeiden myötä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt