Ulkomaat

Lontoon isku: Britannia hälytti rautaisimman eliittiyksikkönsä ensimmäistä kertaa – Tällainen on Blue Thunder

Julkaistu:

Blue Thunder perustettiin vastaamaan Pariisin terrori-iskun kaltaisiin tilanteisiin. 70 hengen erikoisyksikkö koostuu eliittisotilaista.
  • Pakettiauto ajoi väkijoukkoon London Bridgella Lontoossa sunnuntain vastaisena yönä.
  • Vähän yliajon jälkeen läheisellä Borough Marketilla puukotettiin ihmisiä.
  • Lontoon poliisi kertoo seitsemän ihmisen kuolleen kolmen epäillyn hyökkääjän lisäksi lauantai-illan iskussa. Poliisi ampui epäillyt.
  • Loukkaantuneita on lähes 50.
  • Iskuun liittyen on tehty kaksitoista pidätystä Itä-Lontoon Barkingissa.
Britannia laittoi liikkelle ensimmäistä kertaa uuden nopean toiminnan erikoisyksikkönsä Lontoon iskuissa, kertovat useat brittilehdet. Blue Thunder -nimellä kulkeva iskuryhmä on osa Britannian maavoimien SAS-erikoisjoukkoja.

Ilta-Sanomat seuraa Britannian tapahtumia hetki hetkeltä. Pääset liveseurantaan tästä.

70 hengen erikoisyksikkö koostuu maavoimien eliittisotilaista. Blue Thunder perustettiin tiettävästi vuonna 2015 tapahtuneen Pariisin terrori-iskun jälkeen. Erikoisyksikkö on harjoitellut vastaamaan erilaisiin terroritekoihin. Se on varautunut liikkumaan nopeasti mihin tahansa Britanniassa terrori-iskun varalta.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sisäministeriö komensi Blue Thunderin kentälle. Erikoisyksikkö tuotiin paikalle heti, kun tiedettiin, että Lontoossa on liikkeellä useita iskun tekijöitä. Lontoon poliisi oli kuitenkin surmannut kolme epäiltyä yksikön päästessä paikalle.

Blue Thunder on saanut nimensä helikopterista, jolla joukot tuodaan paikalle. Erikoisyksikköä kuljettaa sininen, merkitsemätön ja matalan profiilin Dauphin-kuljetushelikopteri. Helikopteri bongattiin laskeutumassa London Bridgelle.



Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Erikoisyksikön komentajat saavat reaaliaikaista tietoa ympäristöstä mukana lentävästä Apache-helikopterista, joka on varustettu useilla kameroilla.

Lähteet: Independent, International Business Times, Birmingham Mail.

Jutun pääkuvana olevalta videolta näet, miten poliisit tutkivat aseet valmiina Borough marketin aluetta iskun jälkeen.